Zimbabwen parlamentti hyväksyi presidentille lisää valtaoikeuksia

Perustuslain muutoksella Zimbabwen itsevaltainen presidentti Mugabe saisi laajat oikeudet nimittää maan oikeusistuimiin mieleisensä korkea-arvoiset tuomarit ilman keskustelua parlamentin tai oikeusministeriön kanssa.

Mugabe on tähän asti voinut nimittää itse ainoastaan korkeimman oikeuden tuomarin, jonka hän on kuitenkin joutunut valitsemaan maan oikeudellisten asioiden komitean suosittelemien ehdokkaiden joukosta.

Zimbabwen varapresidentti, hallitsevaan Zanu-PF –puolueeseen kuuluva Emmerson Mnangagwa iloitsee perustuslain muutoksen läpimenosta. Sen sijaan maan oppositio ja kansalaisjärjestöt pelkäävät, että muutos heikentää maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta.

Nyt parlamentissa hyväksytty perustuslain muutos on ensimmäinen vuonna 2013 hyväksytyn uuden perustuslain jälkeen.

Itsevaltaisesti Zimbabwea johtanut Robert Mugabe on toiminut presidenttinä vuodesta 1987 alkaen. Sitä ennen hän toimi seitsemän vuotta pääministerinä.

Valtapuolue ZANU-PF asetti viime joulukuussa 93-vuotiaan Robert Mugaben puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaaleihin.

Lähteet: AFP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and