Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaisten lähtö ei yksin selitä hallituksen alamäkeä

Heinäkuun kannatusmittauksen poliittiset liikahdukset ovat tapahtuneet juhannuksen jälkeen mittausjaksolla 26.6.–18.7.2017. Siis sen jälkeen, kun perusuomalaisten puoluekokouksessa ryskyi aina hallituskriisiin saakka, ja PS jakaantui kilpaileviin eduskuntaryhmiin.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä hallituspuolueiden kannatuksen lasku on jatkunut. Kokoomus porskuttaa kyselyn ykköspaikalla, mutta senkin suosio on laskenut viime kuun mittauksesta 21,3 prosentista 20,4 prosenttiin.

Pääministeripuolue keskustan kannatus on taas jo pitkään ollut alamaissa, muistuttaa Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen. Nyt keskustaa kannatti 16,7 prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Keskustalle sen verran lohtua, että sen kannatuksen lasku hiukan hidastui. Vielä toukokuussa keskustan kannatus oli 18,4 prosenttia, mutta kesäkuun mittauksessa keskusta tuli rytinällä alas. Edellisessä mittauksessa pudotusta oli jopa 1,4 prosenttiyksikköä.

Hallitukseen jäänyt perussuomalaisista irronnut Uusi vaihtoehto –ryhmä on koko mittauksen pienin kannatukseltaan. Viiden ministerin ja 19 kansanedustajan muodostaman ryhmän kannatus romahti 0,7 prosenttiin.

Kun hallituspuolueitten kannatuksen laskee kyselyn perusteella yhteen, näyttää koko hallituksen 37,8 prosentin tuki heppoiselta.

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen huomauttaa, ettei kannatuksen laskua voi kokonaan panna sen tiliin, että perussuomalaiset jäivät hallituksen ulkopuolelle.

– Myös kokoomuksen ja keskustan kannatus on laskenut. Koko hallituksen kannatus on alamäessä, huomauttaa Jari Pajunen.

Keskustan ja vihreiden käyrät jo saavuttamassa toisiaan

Keskusta on kannatusmittauksessa kolmantena 16,7 prosentillaan. Mutta hyvin lähellä kärkkyy jo vihreät – tasan 16 prosentilla.

– Vihreät on saanut kunnallisvaalien jälkeisen nousun tasaantumisen perään uuden höngän päälle. Näyttäisi siltä, että pian vihreiden ja keskustan käyrät kohtaavat. Jos tahti jatkuu molemmilla puolueilla samanmoisena, kannatukset voivat olla samalla viivalla jo seuraavassa mittauksessa, ennakoi Pajunen.

Uuden vaihtoehdon kannatuksen katoaminen lähes tyystin saattaa olla Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajusen mukaan johtua loikasta, joka näyttää ulospäin omien asemien turvaamiselta. Pajusen mukaan Uuden vaihtoehdon kannatusta ei tosin vielä voi tarkkaan mitata.

– Kannattajat eivät ole lähteneet mukaan. Ensimmäinen Uuden vaihtoehdon kannatuksen mittaus tapahtui melkein heti sen jälkeen, kun UV:n kansanedustajat lähtivät perussuomalaisista. Nyt on ollut lähinnä hiljaiseloa. Heinäkuun politiikan hiljaisuus ei suosi uuden liikkeen käynnistämistä.

Uuden vaihtoehdon kannatus on romahtanut pienimmäksi mittauksessa – aina 2,3:sta 0,7:ään. Uusi vaihtoehto jää jopa ryhmän muut taakse.

Pajunen pohtii myös sitä, mahtaako mahdollinen kannattajakunta oikein vieläkään tietää, mistä on loppujen lopuksi kyse.

– Siis että PS on nyt jakautunut kahtia. Näyttäisi, että asiasta on vielä epätietoisuutta, pohdiskelee Jari Pajunen.

Perussuomalaiset – opposition ainoa laskusuuntaan matkannut puolue

Perussuomalaisten kannatus on oppositiopuolueista ainoana laskenut. Viime kuussa oli toisin: Puolue sai näkyvyyttä puheenjohtajavaalinsa vuoksi roppakaupalla. Ja vaikka uusi vaihtoehto lähti riveistä, oli kannatus edellisessä mittauksessa 9,7. Nyt se laski 8,1 prosenttiin.

Vasemmistoliitto on nostanut kannatustaan reippaasti: 8 prosentista 9,2 prosenttiin. Pitkään heijannut kannatus vei puolueen taas perussuomalaisten ohi.

Kakkossijaa pitävä suurin oppositiopuolue SDP nosti myös reippaasti kannatustaan – 17,1:stä aina 18,5:een.

– Soten lykkääntyminen sataa opposition laariin, arvelee Taloustutkimuksen Jari Pajunen.

Oppositiopuolueista myös RKP ja KD ovat nostaneet kannatustaan.

Ylen Taloustutkimuksella teettämään kannatusmittaukseen vastasi 1950 ihmistä. Virhemarginaali 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lataa tutkimusaineisto itsellesi PDF-tiedostona.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and