YK: Lapset näkevät pian nälkää Pohjois-Koreassa – pahin kuivuus vuoden 2001 jälkeen

YK:n mukaan pitkittynyt kuiva kausi on johtanut vaikeaan ruokapulaan Pohjois-Koreassa, kirjoittaa Deutsche Welle. Erityisesti lapset ja vanhukset ovat erityisen haavoittuvia. Kuivuus on maassa pahin 15 vuoteen. Eristäytynyt valtio todennäköisesti tarvitse lisää tuonti-apua tänä vuonna.

Pohjois-Korean viljelykasvien tuotanto, kuten riisin, maissin, perunan ja soijan on kärsinyt pahoin pidentyneestä kuivuudesta, YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) varoitti torstaina. Pohjois-Koreassa on pahin kuivakausi vuoden 2001 jälkeen.

FAO:n mukaan sademäärä huhti-kesäkuussa oli selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon, mikä hidastaa sadon kylvöä ja kasvua. Viljelykasvien tuotanto on romahtanut alkuvuoden aikana yli 30 prosenttia edellisen vuoden tasosta 450 000 tonnista 310 000 tonniin, FAO arvioi.

Pula elintarvikkeista tulee hankalaan saumaan, kun Pohjois-Korealla on jännitteitä myös Kiinan kanssa. FAO vetoaa, ettei kansainvälisiä pakotteita kohdistettaisi elintarvikkeisiin.

Pohjois-Korea kärsi tuhoisasta nälänhädästä 1990-luvulla ja on luottanut kansainväliseen ruoka-apuun saadakseen riittävän ravinnon maan kaikille yli 25 miljoonalle ihmiselle.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and