Yhdysvallat määräsi Iranille uusia talouspakotteita

Yhdysvallat on määrännyt Iranille uusia talouspakotteita Iranin ballististen ohjusten kehitysohjelman takia. Talouspakotteet kohdistuvat 18 iranilaiseen yhteisöön tai yksityishenkilöön.

Pakotelistalle lisätyt ovat muun muassa kehittäneet lennokkeja ja sotilasteknologiaa Iranin vallankumouskaartille, huoltaneet kaartin aluksia, hankkineet järjestölle tietokonetarvikkeita ja myyneet Yhdysvalloista tai länsimaista varastettuja tietokoneohjelmia Iraniin.

Pakotelistalla on kaksi iranilaista järjestöä, jotka ovat mukana Iranin ballististen ohjusten kehitysohjelmassa. Yhdysvaltojen julkistamat pakotteet estävät amerikkalaisia käymästä kauppaa listalla olevien kanssa ja jäädyttävät näiden Yhdysvalloissa olevat varat.

Yhdysvaltojen kärsivällisyys koetuksella

Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö kertoi pakotteista vain muutama tunti sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump oli vahvistanut, että Iran toimii kansainvälisen ydinsopimuksen ehtojen mukaan.

Yksi presidentti Donald Trumpin keskeisistä lupauksista vaalikampanjassaan oli hankkiutua eroon Iranin kanssa tehdystä, "katastrofaalisesta" sopimuksesta.

Vuonna 2015 Iran, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja Saksa sopivat, että Iran rajoittaa kiisteltyä ydinohjelmaansa. Vastineeksi ulkovallat poistivat Iraniin kohdistettuja talouspakotteita.

Yhdysvaltojen asenne Iraniin näyttää kuitenkin kiristyvän. Yhdysvallat on sanonut, että Iran rikkoo ydinsopimuksen keskeistä tavoitetta, kun se tukee Lähi-idän taistelujen osapuolia, eli Hitzbollahia, Hamasia, presidentti Bashar al-Assadin hallintoa ja Jemenin huthi-taistelijoita.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and