Virossa nousi vastarinta olutveron nostolle – Yrittäjät vihaisina, kansleri valittaa oikeuteen

Viro aikoo nostaa heinäkuun alussa olutveroa 65 prosenttia ja ensi vuonna vielä lisää. Korotukset tulevat epämieluisana yllätyksenä yrittäjille, joille luvattiin verojen jäädyttämistä vuosiksi eteenpäin.

– Veroa halutaan nostaa kansanterveyden nimissä, mutta ihmisten alkoholiongelmat pitäisi ratkaista toisin tavoin, sanoo panimomestari Ilmar Räni Õllenaut-pienpanimosta.

Viron oikeuskansleri on vienyt mietojen alkoholijuomien veronkorotuksen korkeimpaan oikeuteen, koska pitää sitä perustuslain vastaisena ja yrittäjien oikeuksien rikkomisena.

– Yrittäjien on voitava luottaa parlamentin antamiin lupauksiin, oikeuskansleri Ülle Madise sanoo Ylen haastattelussa.

Valituksensa Madise perustaa vuonna 2015 parlamentin hyväksymään lain kirjaukseen, jossa määritellään mietojen alkoholijuomien verot vuoteen 2019 saakka.

– Valtio voi perääntyä lupauksistaan vain poikkeusoloissa, eikä nyt ole sellaista, Madise sanoo.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Viro tarvitsee rahaa lapsilisiin

Lupaukset alkoholin verotuksen koskemattomuudesta hautautuivat sen jälkeen, kun Virossa vaihtui hallitus viime vuoden lopulla. Nyt koalitiossa ovat mukana Keskustapuolue, konservatiivinen IRL sekä sosiaalidemokraatit.

Uusi hallitus haluaa keventää palkansaajien verotusta ja korottaa lapsilisiä, jotta maan syntyvyys saataisiin nousuun.

Heinäkuussa aletaan maksaa niin sanottua lapsirikkaan perheen tukea, jossa tuntuvaa lisärahaa pulitetaan kolmannesta lapsesta alkaen.

Viron valtiontalous on ensi kertaa vuosiin menossa pakkasen puolelle. Rahaa tarvitaan jostain ja olutverolla sitä yritetää haalia, uskovat sekä oikeuskasleri että pienpanimoyrittäjä.

– Tuntuu, että valtio nostaa verotusta sen takia, että saisi vielä saman tuoton vähenevästä kaupasta, kuvaa panimomestari Räni.

Ränin osittain omistama Õllenaut on pienpanimo, joka nautti 50 prosentin verovapaudesta.

Niinpä veronkorotus voi hyödyttää Õllenautin kaltaista pientä toimijaa, sillä pienpanimoiden ja suurten tuottajien tuotteiden hintaero tasoittuu.

Virolaisten juominen laskussa

Mietojen alkoholijuomien verotuksen kiristämistä on perusteltu kansanterveydellä. Alkoholin kulutus on ollut Virossa laskusuunnassa jo vuosia.

Virossa aikuinen juo vuodessa keskimäärin yhdeksän litraa, jos juomat muutetaan puhtaaksi alkoholiksi. Se on vähemmän kuin esimerkiksi Suomessa.

– Suurempi hyöty koituisi siitä, jos ihmisille opetettaisiin kieltojen sijaan alkoholikulttuuria. Se on tietysti vaikeaa ja vie aikaa, mutta siitä tulisi pysyvämpiä tuloksia, Räni sanoo.

Uudet ostokanavat löytyvät

Suomessa on kokemusta siitä, että kun verotusta korotetaan, ostokanavat siirtyvät muualle. Suomalaisten alkoholiturismi on Virossa tuttu ilmiö.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suomalaisten matkustajatuonti nousi viisi prosenttia toukokuun 2016 ja huhtikuun 2017 välillä.

– Jos alkoholia lähdetään hakemaan toisesta maasta, niin se tarkoittaa sitä, että sinne ei mennä yhden olutlaatikon takia, vaan tuodaan samalla suurempia eriä kerralla, kuvailee Viron Prisman kaupallinen johtaja Teemu Kilpiä.

Ja jos ostomäärät kasvavat, kasvaa myös kulutus.

Monet virolaiset alkoholijuomien jälleenmyyjät ovat varastoineet alkuvuodesta tuotettua olutta, jotta myyntiin riittäisi mahdollisimman pitkään vanhoilla veromerkeillä varustettuja tuotteita.

Niinpä ainakin aluksi oluen ja muiden mietojen alkoholijuomien hinnat pysynevät monissa kaupoissa entisellään.

Latvian rajakaupan etu

Etelään, Latvian puolelle rajaa on noussut virolaisoimisteisia alkoholimyymälöitä, sillä naapurimaassa alkoholivero on pienempi kuin Virossa.

Rajalle on Tallinnasta noin kolmen tunnin automatka, joten varsinaista suomalaisryntäystä kaupoissa ei ole. Niissä käydään, jos muutenkin satutaan Etelä-Viroon.

– Pääsääntöisesti alkoholin turismikauppa tehdään Tallinnassa. Tietty vaikutus Latvian rajakaupalla tulee olemaan, mutta en usko, että niin dramaattinen kuin ollaan ennakoitu, Kilpiä sanoo.

Lisäksi Latviakin on nostamassa alkoholin verotusta, tosin se tekee sen Viroa hitaammin.

Latvian hintataso on isompi huoli virolaisille kuin suomalaismatkailijoille. Kanssamaalaiset käyvät alkoholiostoksilla etelänaapurissa samaan tapaan kuin suomalaiset Virossa.

– Veronkorotus on ilmaista mainosta niille, jotka harjoittavat liiketoimintaansa toisella puolella rajaa, Räni toteaa.

Myös kestokulutustavarat ovat jonkin verran edullisempia Latviassa kuin Virossa. Niinpä samalla reissulla saatetaan ostaa esimerkiksi rakennustarvikkeita, kodinkoneita tai huonekaluja. Ja silloin puhutaan jo paljon suuremmasta menetyksestä kuin vain oluenmyynti. Kulutus on pois Viron kansantaloudesta.

– Se, joka häviää, on Viron valtio, Räni uskoo.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and