Vihreiden puheenjohtajavalinta meni äänestystuloksen odotteluksi – laatikollinen ääniä unohtui Helsinkiin

Vihreiden puoluekokouksen pääasia, uuden puheenjohtajan valitseminen lykkääntyi pahoin lauantaina Tampereella.

Alun perin jäsenäänestyksen tulos piti julkistaa kahdelta iltapäivällä, mutta toisin kävi. Puoluesihteeri, Lasse Miettinen kertoi, että syynä oli kömmähdys. Yksi laatikollinen ääniä oli jäänyt Helsinkiin.

– Helsinkiin jäi noin 400 ääntä, selitti puoluesihteeri Lasse Miettinen kiusallista tilannetta viideltä iltapäivällä.

Miettisen mukaan tulos kuitenkin valmistuu seitsemään mennessä, kun puuttuvat äänet on noudettu Tampereelle. Puoluekokousväki otti Miettisen tiedonannon vastaan nauruun remahtaen.

Vireiden ääntenlasku
Yle

Ääntenlaskun viivästyminen – ja etenkin sen syy – nostatti humoristisia kommentteja myös Twitterissä.

Laatikko jäi välivaraston nurkkaan

Jäsenäänestys päättyi torstaina ja Tampereen puoluekokouksen tehtävänä on laskea äänet ja ilmoittaa tulos. Sen jälkeen jäsenäänestyksen voittaja nimitetään uudeksi puheenjohtajaksi.

– Pieleen meni, aivan ehdottomasti, puoluesihteeri Miettinen myönsi Ylelle.

Toisaalta hän painotti, että tapaus osittaa järjestelmän toimivan. Paljon pahempi vaihtoehto olisi ollut, että asiaa ei olisi huomattu ja uusi puheenjohtaja olisi valittu puutteellisilla äänillä.

– Onneksi virhe korjattiiin ja saatiin laskettua joka ikinen ääni.

Miettinen tarkentaa, että puuttuva äänilaatikko jäi Helsinigissä välivarastoon, jossa saapuneita ääniä säilytettiin puoluekokousta varten.

– Sitä ei välivaraston nurkasta oltu saatu Tampereen kuljetukseen mukaan.

Vihreillä oma tapansa äänestää

Vihreät käyttävät niin sanottua siirtoäänivaalitapaa. Siinä jäsenet ovat voineet äänestää useampaa ehdokasta paremmuusjärjestyksessä.

Jos yksikään ehdokas ei saa puolta ensisijaisista äänistä, viimeiseksi jääneen ehdokkaan siirtoäänet lasketaan tulokseen mukaan. Näin jatketaan, kunnes voittaja saa yli puolet äänistä.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and