Video: Valtava puhallettava Trump-kana tuijottaa Valkoista taloa

Valtava puhallettava kanahahmo on ilmestynyt Valkoisen talon eteen Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa.

Kana muistuttaa presidentti Donald Trumpia: sillä on äkäinen ilme ja komea kultainen hiustöyhtö. Yhdeksän metriä korkean hahmon nimi on Don.

Kanan ilmestyminen on saanut paljon huomiota yhdysvaltalaismediassa. Se on näkynyt joidenkin televisiokanavien suorien lähetysten taustalla, kertoo sanomalehti Washington Post.

Hahmon on tuonut Valkoisen talon edustalle dokumenttielokuvaaja Taran Singh Brar. Hän kertoo halunneensa kiinnittää huomiota presidentin heikkouksiin.

– Presidentti ei ole esimerkiksi julkaissut verotietojaan vaan vaikuttaa pelkäävän sitä. Hän näyttää pelkäävän Vladimir Putinin vastustamista, Singh Brar sanoo.

Kana eli chicken tarkoittaa englanniksi myös pelkuria. Samannäköinen kana esiintyi jo huhtikuussa Trumpin verotietojen julkaisua vaatineessa mielenosoituksessa.

Kyseessä on kuitenkin varsinaisesti kukko. Hahmon esikuva on Time-lehden mukaan kiinalaista kukon vuoden alkamista juhlistanut patsas, joka paljastettiin Kiinan Shanxissa viime joulukuussa.

Lähteet: Reuters, AP

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and