Venezuelan vaalipomo puolustautuu: Kansanäänestyksen tulosta ei peukaloitu

Venezuelan vaalilautakunnan presidentti Tibisay Lucena pitää syytöksiä vaalivilpistä sunnuntain kansanäänestyksessä "edesvastuuttomina".

– Tämä väite perustuu ennusteisiin. Perustana ei ole ollut tietoja, joita käytti yksinoman Kansallinen vaalilautakunta, Lucena totesi viitaten syytöksiin vaalivilpistä.

Lucena lisäsi, että syytöksistä johtuen myös oikeudellisia toimia vaalit toteuttanutta Smartmatic-yhtiötä vastaan voitaisiin tehdä.

Venezuelan kansanäänestyksen vaalit sunnuntaina toteuttaneen brittiläisen Smartmatic-yhtiön toimitusjohtaja Antonio Mugica kertoi, että kansanäänestyksen noin kahdeksan miljoonan äänestäjän määrä oli varmuudella "manipuloitu".

Opposition mukaan äänestäjiä oli sunnuntaina 3,5, miljoonaa.

Smartmatic-yhtiön mukaan lopputulokseen lisättiin arviolta miljoona ääntä.

Venezuelan viranomaisten mukaan kiistellyssä kansanäänestyksessä äänesti yli kahdeksan miljoonaa ihmistä. Viranomaisten mukaan äänestysprosentti oli 41,5, oppositio laski äänestysprosentiksi vain 12.

Useat Etelä-Amerikan valtiot ovat tuominneet kansanäänestyksen ja sanoneet sen tuhonneen Venezuelan demokratian. Kansanäänestyksen jo aiemmin Yhdysvaltain ohella tuominneet Meksiko, Kolumbia ja Argentiina ovat ilmoittaneet etteivät ne tunnusta myöskään kansanäänestyksessä valittua uutta perustuslakia säätävää edustajistoa.

EU on liittynyt myös rintamaan.

Lähde Reuters, AFP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and