Venäjän varaulkoministeri: Suhteet Yhdysvaltoihin liikkuvat tuntemattomille vesille

Venäjän varaulkoministeri Sergei Ryabkov on arvostellut kipakasti Yhdysvaltojen uusia Venäjän vastaisia pakotteita.

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi tiistaina selvin äänin uusia pakotteita Venäjää, Irania ja Pohjois-Koreaa vastaan.

– Uudet pakotteet haittaavat vakavasti yrityksiä normalisoida suhteita Yhdysvaltoihin, Ryabkov sanoi uutistoimisto Interfaxille.

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet liikkuvat "poliittisesti ja diplomaattisesti kohti tuntemattomia vesiä."

Venäjä on aiemmin uhannut ryhtyä vastatoimiin Yhdysvaltoja vastaan, mutta sellaisista ei ainakaan keskiviikkona kerrottu.

Pakotteet koskevat energia-alaa

Edustajainhuone hyväksyi aiempaa senaatin esitystä lievemmät pakotteet. Pakotteiden vaikutuksia esimerkiksi eurooppalaisiin yhtiöihin ei vielä tiedetä.

Moskovan ja Washingtonin välejä hiertävät ennestään tutkimukset, jotka koskevat Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Useiden Trumpin lähipiiriin kuuluvien sopimattomiksi epäiltyjä Venäjä-suhteita tutkitaan parhaillaan Yhdysvalloissa.

Venäjällä arvoidaan myös, että Venäjä-tutkimukset ovat vakavasti rajoittaneet presidentti Trumpin liikkumavaraa suhteessa Venäjään.

Lähteet: Reuters, TASS

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and