Venäjä vastaa USA:n pakotteisiin – Moskova vähentää amerikkalaisdiplomaattien määrää

– Emme voi jatkuvasti sietää moista röyhkeyttä, Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi eilen torstaina Savonlinnassa Yhdysvaltain pakotteista.

Moskovan ensimmäinen vastaus nähtiin tänään perjantaina. Venäjän ulkoministeriö tiedotti, että Yhdysvaltain tulee vähentää Venäjällä olevien diplomaattiensa määrää 455:een.

Rangaistuksen vaikutusta on vielä vaikea arvioida, sillä edes kansainväliset uutistoimistot eivät ole perillä siitä, kuinka monta diplomaatti-statuksella olevaa amerikkalaista Venäjällä työskentelee. Sadoista ihmisistä on joka tapauksessa kyse.

Lakiesitys Trumpin pöydälle

Yhdysvallat aloitti ensimmäiset Venäjän-vastaiset pakotteensa kolme vuotta sitten Krimin valtauksen jälkeen.

Nyt Washington vaatii Moskovaa tilille sen väitetystä sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi kovennetut pakotteet toissapäivänä keskiviikkona, ja senaatti päätyi samaan ratkaisuun tänään perjantaina.

Seuraavaksi lakiesitys siirtyy presidentti Donald Trumpin pöydälle. Halutessaan presidentti pystyy veto-oikeudellaan estämään lain voimaantulon ainakin väliaikaisesti.

Lähteet: AFP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and