Venäjä tukahduttaa kansalaisyhteiskuntaa – Ihmisoikeusjärjestöt ahtaimmalla

MOSKOVA. Venäjän kansalaisyhteiskunnan tila on kurjistunut tuntuvasti presidentti Vladimir Putinin valtakaudella.

Tämän on saanut tuntea toiminnassaan myös pitkään ihmisoikeustyötä tehnyt Aleksandr Tšerkasov. Hän on yhden Venäjän tunnetuimman kansalaisjärjestön Memorialin ihmisoikeuskeskuksen puheenjohtaja.

Neuvostoliiton loppuvuosina perustetun Memorialin tehtävänä oli alun perin vaalia totalitaarisessa järjestelmässä poliittisista vainoista kärsineiden muistoa.

Sittemmin poliittinen sorto jäi ihmisoikeusjärjestön toiminnassa vähemmälle huomiolle. Nyt ympyrä on kuitenkin sulkeutumassa.

– Heiluri on alkanut liikkua toiseen suuntaan, Tšerkasov sanoo ja viittaa poliittisten vainojen yleistymiseen turvallisuuspalvelutaustaisen Putinin noustua valtaan.

Järjestöjen toimintaa rajoitetaan yhä enemmän

Ihmisoikeustaistelija Aleksandr Tšerkasov kuvaa koko venäläisen yhteiskunnan muutosta 2000-luvulla.

Aiemmin kansalaisjärjestöt saivat toimia suhteellisen vapaasti. Nykyään niiden toimintaa on rajoitettu, vaikka riippumattomien järjestöjen työstä on tullut muiden yhteiskunnan rakenteiden murtuessa entistä tärkeämpää.

Aleksandr
Aleksandr Tšerkasovin Memorial-järjestö on julistettu “ulkomaiseksi agentiksi”.Erkka Mikkonen / Yle

– Duumassa ei ole enää yhtään edustajaa, jolla olisi meitä lähellä oleva maailmankatsomus. Tai ylipäätään omia mielipiteitä, Tšerkasov sanoo.

– Parlamentistamme on tullut parlamenttia jäljittelevä rakenne. Samoin on käynyt poliittisille puolueille ja tiedotusvälineille.

Tämän vuoksi riippumattomat kansalaisjärjestöt ovat jäämässä venäläisessä yhteiskunnassa ainoiksi toimijoiksi, jotka antavat palautetta ja kiinnittävät huomiota ongelmiin. Samalla niiden toimintaa on kuitenkin rajoitettu tuntuvasti.

Riippumattomat järjestöt ”ulkomaisina agentteina”

Vuonna 2012 Venäjällä hyväksyttiin laki, jonka mukaan ulkomaista rahoitusta saavat ja poliittista toimintaa harjoittavat kansalaisjärjestöt voidaan määritellä ”ulkomaisiksi agenteiksi”.

Lakia on arvosteltu etenkin siitä, että sen epäselvä muotoilu mahdollistaa käytännössä minkä tahansa valtiovaltaan kriittisesti suhtautuvan kansalaisjärjestön julistamisen ”ulkomaiseksi agentiksi”. Tällä hetkellä listalla on toista sataa kansalaisjärjestöä.

Hyökkäys yhtä järjestöä kohtaan saa kymmenet muut järjestöt varpailleen ja vaikenemaan. Aleksandr Tšerkasov, Memorial

– Määrä ei tunnu ensi kuulemalta isolta. Ongelmana kuitenkin on se, että on isketty kaikkein merkittävimpiä järjestöjä vastaan, Aleksandr Tšerkasov ihmisoikeusjärjestö Memorialista sanoo.

– Lisäksi hyökkäys yhtä järjestöä kohtaan saa kymmenet muut järjestöt varpailleen ja vaikenemaan arkaluonteisista asioista.

Memorial liitettiin ”ulkomaisten agenttien” rekisteriin vuonna 2014. Tämä vie voimavaroja järjestön varsinaiselta toiminnalta, sillä status velvoittaa sitä raportoimaan tekemisistään viranomaisille yksityiskohtaisen tarkasti.

Laki myös määrää järjestön esittämään ”ulkomainen agentti” -statuksensa kaikessa painetussa ja internetissä jaetussa materiaalissaan.

Memorial on kieltäytynyt tästä. Siksi se on saanut useita tuhansien eurojen sakkomaksuja.

Agenttilaki kiihdyttää häirintää järjestöjä kohtaan

Byrokratian lisääntymistä pahempana Aleksandr Tšerkasov näkee lain välilliset vaikutukset. ”Ulkomaisten agenttien” listalle päätyminen on kiihdyttänyt Kremliä tukevien aktivistien toimintaa kansalaisjärjestöjä vastaan.

Samalla valtion kontrolloiman median hyökkäykset riippumattomia järjestöjä vastaan ovat lisääntyneet.

Memorial käy tällä hetkellä oikeutta kahta suosittua televisiokanavaa REN TV:tä ja NTV:tä vastaan. Niiden uutisjutuissa Memorialin toiminta on esitetty hyvin epäsuotuisassa valossa.

– Oikeustoimet vievät paljon aikaa. Lisäksi televisiokatselijoille annetaan sellainen kuva, että olemme agentteja, maanpettureita ja joka tavalla huonoja ihmisiä, Tšerkasov kertoo.

Epäilyttäviksi leimattujen kansalaisjärjestöjen työstä vievät hänen mukaansa voimia myös eri turvallisuusviranomaisten näytösmäiset tarkastukset. Memorialin Moskovan-toimiston ovat käyneet tarkastamassa niin valtion ääritoimintaa vastaan taisteleva keskus kuin turvallisuuspalvelu FSB.

Riskiryhmässä länsimaisten arvojen puolustajat

Viranomaisten kiinnostus kansalaisjärjestöjä kohtaan riippuu niiden toiminnan laadusta ja maantieteellisestä sijainnista.

Svetlana
Svetlana Makovetskajan johtama Grani-keskus on poistettu “ulkomaisten agenttien” listalta.Svetlana Makovetskaja

– Riskiryhmässä ovat ne järjestöt, joiden toiminta liittyy niin kutsuttuihin länsimaisiin arvoihin eli ihmisoikeuksiin, suvaitsevaisuuteen tai sodanvastaisuuteen, kertoo puhelimitse Permin kaupungissa toimivan kansalaisjärjestö Grani-keskuksen johtaja Svetlana Makovetskaja.

Hänen mukaansa eniten vaikeuksia on lähellä Tšetšeniaa ja Ukrainaa toimivilla järjestöillä.

Kansalaisten poliittista osallistumista tutkiva Grani-keskus liitettiin ”ulkomaisten agenttien” rekisteriin vuonna 2014. Ulkomaisesta rahoituksesta jo aiemmin kieltäytynyt keskus poistettiin listalta kolme kuukautta myöhemmin ensimmäisenä venäläisenä kansalaisjärjestönä.

Kaiken kaikkiaan ”ulkomaisten agenttien” rekisteristä on poistettu vajaa kymmenen siellä aiemmin ollutta järjestöä.

Huolena kansalaisten välinpitämättömyys

Ympäri Venäjää toimiva Grani-keskus tutkii ja pyrkii edesauttamaan kansalaisten osallistumista poliittiseen päätöksentekoon.

Keskuksen johtaja Svetlana Makovetskaja näkee Venäjän kansalaisyhteiskunnan tilan kaksijakoisena.

Toisaalta valtiovalta kutsuu kansalaisjärjestöjä yhteistyöhön ja järjestöillä on aiempaa enemmän uusia mahdollisuuksia toimia eri hallinnonaloilla. Kehityksen taustalla on avoimen datan lisääntyminen ja sen hyödyntäminen hallinnossa kansalaisjärjestöjen avulla.

Samalla kansalaisjärjestöjä on alettu pitää lähtökohtaisesti epäilyttävinä. Rajoittavat lait eivät mustamaalaa riippumattomia järjestöjä vain viranomaisten vaan myös tavallisten ihmisten edessä.

Makovetskaja uskoo, että kansalaisjärjestöjen toimintaa uhkaa tulevaisuudessa ennen kaikkea väestön heikkenevä tuki.

– Meidän on yhä vaikeampi selittää ihmisille, miksi heidän tulisi olla aktiivisia kansalaisia ja ottaa osaa kansalaistoimintaan. Kun ihmiset eivät usko, että tulevaisuus on heidän käsissään, he vaipuvat kyynisyyteen, sanoo kansalaisjärjestö Grani-keskuksen johtaja Svetlana Makovetskaja.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and