Valkoinen talo: Trump luottaa “sataprosenttisesti” hallitukseensa – riepoteltu oikeusministeri saa pitää pestinsä?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump luottaa "sataprosenttisesti" kaikkiin hallituksensa jäseniin, sanoo Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders.

Hallituksen jäseniin kuuluu myös Trumpin tulilinjalle joutunut oikeusministeri Jeff Sessions, jota Trump on viime aikoina moittinut julkisesti. Presidenttiä ei ole miellyttänyt se, että Sessions jääväsi itsensä meneillään olevasta Venäjä-tutkinnasta sen jälkeen, kun hänen Venäjä-kytköksensä olivat herättäneet ihmetystä.

Sessions oli yksi Trumpin presidenttikampanjan varhaisista tukijoista. Amerikkalaisessa lehdistössä on arvioitu, että Sessionsin tuoli on käynyt huteraksi ja että Trump aikoisi siirtää hänet oikeusministerin tehtävistä sisäisen turvallisuuden ministeriöön.

Asiasta kysyttiin Valkoisen talon maanantain tiedotustilaisuudessa.

– Hallituksen jäsenten vaihdoksista ei ole ollut mitään puhetta, tiedottaja Sarah Huckabee Sanders vastasi.

Sessions sanoi uutistoimisto AP:lle viime viikolla, ettei mennyt viikko ole ollut hänen parhaitaan.

– Mutta luotan lujasti ymmärtäväni, mitä oikeusministeriössä tarvitaan ja mitä presidentti Trump haluaa. Jaan hänen asialistansa, Sessions sanoi.

Trumpin hallinnossa on ollut tuulista. Useat korkeat virkamiehet ja avustajat ovat joutuneet jättämään tehtävänsä puoli vuotta kestäneen presidenttikauden aikana.

Viimeisin lähtijä on kohulausuntoja jakanut viestintäjohtaja Anthony Scaramucci, jonka ero vahvistettiin maanantaina.

Aiemmin maanantaina Trump oli vakuuttanut Twitterissä, ettei Valkoisessa talossa ole meneillään "kaaosta".

Lähteet: AP, AFP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and