Väkivaltaisuudet Israelissa vaativat kuusi kuolonuhria

Kolme palestiinalaista ja kolme israelilaista on saanut surmansa yhteenotoissa eri puolilla Israelia.

Palestiinalaiset kuolivat Israelin turvallisuusjoukkojen luoteihin mielenosoituksissa. Kolme israelilaista puolestaan sai surmansa kun palestiinalainen mies tunkeutui heidän kotiinsa Länsirannan siirtokunta-alueella, ja puukotti perheenisää ja kahta hänen lastaan kesken ilta-aterian. Palestiinalainen hyökkääjä kertoi halunneensa kostaa Israelin toiminnan Jerusalemissa.

Tilanne Israelin viranomaisten ja palestiinalaisten välillä kärjistyi sen jälkeen, kun Israel alkoi rajoittaa alle 50-vuotiaiden muslimimiesten pääsyä perjantairukouksiin Jerusalemin vanhaankaupunkiin.

Tuhannet palestiinalaiset osoittivat mieltään eri puolilla palestiinalaisalueita ja ottivat yhteen Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa. Mielenosoittajat heittivät Israelin turvallisuusjoukkoja polttopulloilla ja kivillä. Israelin sotilaat vastasivat tähän kyynelkaasulla, Haaretz-sanomalehti kirjoittaa.

Humanitäärisen järjestön Punaisen puolikuun mukaan lähes 400 palestiinalaista loukkaantui yhteenotoissa.

Viime viikolla Israel päätti asentaa muslimeille pyhän Al-Aqsan moskeijan lähelle metallinpaljastimia. Toimet olivat seurausta sille, kun aseistetut arabiterroristit surmasivat kaksi israelilaissotilasta alueelle salakuljettamillaan aseilla.

Metallinpaljastimien koettiin loukkaavan palestiinalaisten oikeuksia, mutta Israel on toistuvasti muistuttanut, ettei se ole kieltänyt rukoilemista moskeijassa, vaan metallinpaljastimia tarvitaan turvallisuussyistä.

Lähteet: AP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and