Turkki aikoo poistaa evoluutioteorian lukioiden opetusohjelmasta – “vanhentunut ja kumottu teoria”

Istanbul Turkki aikoo poistaa evoluutioteorian opetuksen pois lukioiden opetusohjelmasta.

Maan opetusministeriön mukaan evoluutio on liian monimutkainen ja kiistanalainen aihe nuorille. Opetus aiotaan siirtää vasta yliopistotason opintoihin.

– Uskomme että nämä aiheet menevät oppilaiden ymmärryksen yli, sanoi Turkin opetusohjelmasta vastaavan osaston puheenjohtaja Alpaslan Durmuş.

Turkin mediassa olleiden tietojen mukaan uudessa opetusohjelmassa uskonnon opetusta kouluissa lisättäisiin yhdestä tunnista kahteen tuntiin viikossa. Biologian opetusta sen sijaan vähennettäisiin.

Myös sekularismiin ja Turkin perustajaan Mustafa Kemal Atatürkiin liittyviä opintoja on joidenkin mediatietojen mukaan tarkoitus vähentää.

“Yksi teoria muiden joukossa”

Turkin varapääministeri Numan Kurtulmuş väitti jo aiemmin, että evoluutio on "vanhentunut ja kumottu" teoria.

– Mikään sääntö ei käske opettamaan evoluutiota. Ehkä lisäämme myöhemmin sen yhdeksi teoriaksi muiden joukkoon opetuksessa, hän sanoi tammikuun alussa.

Monissa muslimimaissa evoluutioteoriaan suhtaudutaan kriittisesti. Ipsos-tutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan arviolta 60 prosenttia Turkin väestöstä uskoo luomisoppiin.

Uskonnollisten koulujen määrä kasvussa

Turkin opposition odotetaan kritisoivan päätöstä. Oppositio on ollut huolissaan, että konservatiivinen valtapuolue AKP pyrkii lisäämään uskonnon roolia ihmisten elämässä ja hylkäämään Turkin perustajan Mustafa Kemal Atatürkin mallin, jossa uskonto on ollut valtion kontrollin alla.

Koulutusjärjestelmästä on oltu erityisen huolissaan, koska se vaikuttaa tulevien sukupolvien asenteisiin.

Maallistunutta väestöä huolestuttaa esimerkiksi uskonnollisten imam hatip -koulujen kasvanut määrä. Kouluissa annetaan muun muassa Koraanin ja arabian kielen opetusta. Kouluissa on vuonna 2012 tehdyn lakimuutoksen myötä ollut mahdollista opiskella entistä nuorempina.

Uskonnollisia kouluja vastustettiin

Vuonna 2014 vanhemmat järjestivät protesteja, koska osa julkisista kouluista muutettiin yllättäen imam hatip -kouluiksi. Muutoksen myötä arviolta 40 000 oppilasta joutui tahtomattaan opiskelemaan imam hatip -kouluissa.

Turkin hallituksen mukaan tehdyt muutokset vastaavat ihmisten toiveisiin.

Hallitus on kiistänyt, että se yrittäisi puuttua ihmisten yksityiselämään. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan – itsekin imam hatip -koulun kasvatti – on kuitenkin julistanut haluavansa kasvattaa hurskaan nuorison.

Vaikka uskonnon roolia on pyritty Turkissa säätelemään lain kautta, monien turkkilaisten elämässä uskonto on tärkeässä roolissa. Turkin nykyhallituksen mukaan uskonnollinen väestö on joutunut syrjityksi aiempina vuosikymmeninä.

Erdoğan ja hänen puolueensa ovatkin keränneet ääniä uskonnolliselta väestöltä lupaamalla hyvittää tätä koettua syrjintää.

Uudistusten pelätään jäävän ideologian alle

Osa asiantuntijoista on huomauttanut, että koulujärjestelmän ei tulisi puskea pakolla mitään ideologiaa – oli kyseessä sitten valtiojohtoinen sekularismi tai uskonnollinen ideologia.

Parannuksia Turkin koulujärjestelmässä tarvittaisiin sen sijaan muilla koulutuksen osa-alueilla. Maa on PISA-vertailussa OECD-maiden keskiarvon alapuolella.

Vielä vuonna 2012 Turkki onnistui PISA-vertailussa kirimään muita OECD-maita ja parantamaan tuloksiaan. Viime vuoden vertailussa Turkin tulos oli kuitenkin jälleen pudonnut.

Monia kuitenkin huolestuttaa, että tarvittavat koulu-uudistukset jäävät ideologian ja poliittisten myllerrysten jalkoihin.

Turkin tiede- ja opetusmaailma on joutunut ahtaalle viime kuukausina. Lähes vuosi sitten tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeen tuhansia akateemikkoja on erotettu. Hallitus on syyttänyt heitä terrorismin tukemisesta.

Kansalaisjärjestöt ja oppositiopuolueet ovat taas huolissaan siitä, että irtisanomisilla yritetään vaientaa hallinnon kriitikot Turkissa.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and