Tulvavesi nielaisi temppelin Myanmarissa – video

Kultahuippuinen pagodi suistui tulvivaan Ayeyarwady-jokeen Myanmarin keskiosassa Pakokkun kylän lähellä. Tuhon videoinut buddhalaismunkki U Pyinnya Linkkara sanoi uutistoimisto AFP:lle, että temppeli oli rakennettu vuonna 2009, jolloin se oli kaukana joesta.

– Vuosi vuodelta joki on murentanut maata, ja nyt pagodi kaatui jokeen, hän kertoi AFP:lle maanantaina.

Hänen mukaansa temppelin kaatuminen tapahtui viime viikon torstaina. U Pyinnya Linkkara sanoi, että tulvat ovat alueella yleisiä monsuunikaudella, mutta tänä vuonna ne ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen pahaa eroosiota. Jotkin jokivarren kylät ovat hänen mukaansa yksinkertaisesti pyyhkiytyneet pois.

Myanmarissa tämän kuun tulvissa on kuollut ainakin kaksi ihmistä, ja yli 90 000 on joutunut jättämään kotinsa.

Köyhä Myanmar on yksi Aasian katastrofialtteimmista maista. Se on kärsinyt niin pyörremyrskyistä, tulvista, äärilämpötiloista kuin satunnaisista maanjäristyksistäkin.

Lähteet: AFP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and