Trump nimitti Venäjän-suurlähettilään

Presidentti Donald Trump ilmoitti tiistaina, että aikoo nimittää Utahin ex-kuvernöörin Jon Huntsmanin maan uudeksi Venäjän-suurlähettilääksi. Valinta edellyttää vielä senaatin hyväksynnän.

Uutistoimisto AP:n mukaan Huntsman oli myös yksi Trumpin vaihtoehdoista maan ulkoministeriksi.

Huntsman, 57, on toiminut aiemmin Yhdysvaltain suurlähettiläänä Singaporessa vuosina 1992–1993 ja Kiinassa vuosina 2009–2011. Huntsman oli republikaanipuolueen esivaaliehdokas vuoden 2012 presidentinvaaleissa, mutta jättäytyi pois kisasta varhaisessa vaiheessa.

Valkoinen talo ilmoitti asiasta vahvistettuaan tiedot, joiden mukaan Trump keskusteli G20-kokouksen päivällisellä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Yhdysvaltalaiselle politiikan tutkijalle puhuneet ja keskustelun nähneet sanoivat tapaamisen herättäneen ihmetystä ja kestäneen noin tunnin.

Lähteet: AP, STT

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and