Sipilä: Finnairin toimitusjohtajalle ei olisi pitänyt antaa lisäeläkettä

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramolle myönnetyn lisäeläkkeen suhteen olisi pitänyt noudattaa valtion ohjeistusta, että lisäeläkkeitä ei käytetä valtionyhtiöissä palkitsemiseen.

Vastaavien tilanteiden välttämiseksi Sipilä ehdottaa, että valtionyhtiöiden yhtiökokouksissa ensi keväänä käytäisiin läpi palkitsemispolitiikka.

– Silloin siinä tulee selkeä läpinäkyvä päätös, jossa päätöksenteossa omistaja on mukana, sanoo Sipilä Yle uutisten haastattelussa.

Sipilän mukaan nykyinen omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) on ryhtynyt selvittämään voidaanko palkitsemiskäytännöt viedä yhtiökokouksiin.

Sipilä torjui palkkiokorotuksia kiky-päätösten perusteella

Sipilä sanoo torjuneensa lukuisan määrän valtionyhtiöiden palkkionkorotuksia toimiessaan omistajaohjausministerinä. Perusteluna on ollut, että palkansaajille vaikeiden kilpailukykypäätösten jälkeen ei ole ollut syytä palkkiokorotuksiin pörssiyhtiöiden hallituksissa.

– Minusta on ollut surullista seurata tätä keskusteluja ja tilastojakin siitä kuinka tämmöisessä tilanteessa, jossa on kuulutettu palkansaajia yhteisiin talkoisiin, niin johto ei näissä samoissa talkoissa ole ollut mukana.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and