Salamat tappoivat peltotöissä olleita työntekijöitä tulvien piinaamassa Intiassa

Viikkoja jatkuneet rankat sateet ovat aiheuttaneet rajuja tulvia eri puolilla Intiaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan jopa 700 ihmistä on saanut surmansa rankkasateiden ja tulvien seurauksena.

Sateet, myrskyt ja tulvat ovat tehneet tuhoa useissa maakunnissa. Maanantaina 18 ihmistä kuoli salamaniskuihin Odishan maakunnassa. Kolme muuta sai ukkosella surmansa Jharkhandin maakunnassa. Kesän aikana salamat ovat tappaneet lähes 140 ihmistä.

Myrskyt ja sateet ovat aiheuttaneet muitakin tuhoja. Teitä ja sähköjohtoja on sortunut ja moni perhe on menettänyt pelto- ja laidunmaata.

Lisäksi moni viljelijä pelkää tuholaisten iskevän puuvilla ja hirssisatoon. Myös lukuisat tehtaat ovat joutuneet pysäyttämään tuotantonsa.

Intian pääministeri Narenda Modin mukaan viranomaiset valmistautuvat auttamaan miljoonia tulvista kärsineitä ihmisiä. Modin mukaan ilmastonmuutoksella on Intiaan suuri, epäsuotuisa vaikutus.

Neljä kuukautta kestävä monsuunikausi alkoi kesäkuussa ja sen aikana vettä on satanut keskimääräistä enemmän.

AFP, Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and