Saksojen yhdistäjä Helmut Kohl on poissa

Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl on kuollut. Hän kuoli perjantaiaamuna kotonaan Ludwigshafenissa.

Helmut Josef Michael Kohl syntyi 3.4.1930 katoliseen virkamiesperheeseen Ludwigshafen am Rheinin kaupungissa, Rheinland-Pfalzin osavaltiossa, Saksan läntisimmällä laidalla.

Lapsuus osui kansallissosialistien nousun ja tuhon vuosiin. Isoveli kaatui sodassa, ja myös nuori Helmut värväytyi armeijaan sodan viimeisinä viikkoina. Sotatoimiin hän ei kuitenkaan ehtinyt osallistua.

Sodan jälkeen 16-vuotias Kohl liittyi vastaperustettuun kristillisdemokraattiseen puolueeseen CDU:hun ja oli perustamassa sen nuoriso-osastoa. 1950-luvulla politiikka ja opinnot lomittuivat nuorukaisen elämässä: hän opiskeli yliopistossa lakia ja valtio-oppia ja eteni samaan aikaan CDU:n paikallisorganisaatiossa. Väitöskirjassaan hän tutki Saksan puoluekentän toipumista toisesta maailmansodasta.

Valmistuttuaan Kohl sai johtajanpaikan kemianteollisuudessa, mutta nousi samaan aikaan niin Rheinland-Pfalzin kuin valtakunnan politiikan portaikossa. Vuonna 1969 hänet valittiin sekä CDU:n varapuheenjohtajaksi että osavaltionsa pääministeriksi. CDU:n puheenjohtaja hänestä tuli vuonna 1973. Pestiä kesti neljännesvuosisata.

Vuoden 1976 vaaleissa CDU sai lähes puolet äänistä, mutta liittokanslerin paikka meni Kohlilta sivu suun, kun sosiaalidemokraatit ja vapaat demokraatit ryhtyivät kumppaneiksi. Kiista työmarkkinoiden vapauttamista kuitenkin viilensi niiden välit. Niinpä vapaat demokraatit ja CDU kaatoivat epäluottamuslauseella hallituksen yksissä tuumin ja perustivat keskenään uuden. Sen johtoon valittiin Kohl.

Sodan varjot helpottivat Kohlin aikana

Helmut Kohlia ei pidetty erityisen taitavana poliitikkona, kun hän nousi Saksan johtoon vuonna 1982. Monien mielestä hänen ulkokuorensa oli kömpelö ja puheenparsi maalainen. Vieraat kielet eivät sujuneet häneltä lainkaan. Poliittinen tilanne puolestaan oli vaikea muun muassa työttömyyden ja ydinaseriitojen vuoksi.

Margaret Thatcher, Helmut Kohl ja Ronald Reagan huhtikuussa 1985 Bonnissa, Länsi-Saksassa.
Margaret Thatcher, Helmut Kohl ja Ronald Reagan.EPA

Liittokansleri Helmut Schmidtin viileyden jälkeen saksalaiset kuitenkin pitivät Kohlin kansanläheisyydestä. Seuraavissa vaaleissa hän vakiinnutti asemansa. Kohlin sanotaan ratkaisseen ongelmat usein vain odottamalla, että ne oikenisivat itsestään tai että oppositio luovuttaisi.

Kohl sanoi mielellään, että hänen syntymäaikansa oli hänelle siunaus: hänellä ei ollut henkilökohtaista häpeämistä Saksan sotamenneisyydestä. Kohlin ja Ranskan presidentin François Mitterrandin pitkä kädenpuristus Verdunin taistelutantereella jäi historiaan syvästi symbolisena.

Vastaavaa lämpenemistä tapahtui myös Yhdysvaltain kanssa. Ristiriitaisempi sen sijaan oli muun muassa päätös läntisen sotilasliiton Naton keskimatkan ohjusten sijoittamisesta Saksaan.

Kohlista tuli Saksojen yhdistämisen isä

Kohl muistettaneen ennen muuta Saksojen yhdistäjänä, vaikka on niitäkin, joiden mielestä Kohl vain sattui olemaan paikalla, kun politiikan tuulet kääntyivät.

François Mitterrand ja Helmut Kohl seisoivat Verdunissa Douaumontin hautausmaalla käsi kädessä 22. syyskuuta 1984.
Ranskan presidentti François Mitterrand ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl seisoivat Verdunissa Douaumontin hautausmaalla käsi kädessä 22. syyskuuta 1984. AOP

Sosialismi oli murtumassa Itä-Saksassa 1980-luvun lopulla. Siihen saumaan Kohl esitteli DDR:lle yhteistyösuunnitelman. Liittolaismaat ja hallituskumppanit saivat tiedon vasta jälkikäteen. Neuvostoliitolta Kohl pyysi, ettei se puuttuisi DDR:n valintoihin. Presidentti Mihail Gorbatshov suostui.

Toukokuussa 1990 Saksan liittotasavalta ja DDR solmivat talous- ja sosiaalisen liiton. Seuraavana syksynä Saksat yhdistyivät.

Suosion huippu oli terävä ja alamäki nopea

Liittokansleri Helmut Kohl (keskellä) mukana länsi- ja itäberliiniläisten kanssa juhlimassa rajojen avautumista ja Berliinin muurin murtumista 10. marraskuuta 1989.
Liittokansleri Helmut Kohl (keskellä) mukana länsi- ja itäberliiniläisten kanssa juhlimassa rajojen avautumista ja Berliinin muurin murtumista 10. marraskuuta 1989.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Saksojen yhdistettyä Helmut Kohl oli suosionsa huipulla. Ensimmäisissä koko Saksan vapaissa vaaleissa hän sai suurvoiton, ja vaalien jälkeen hän muodosti neljännen hallituksensa.

Saksalaisten onnen huuma laantui kuitenkin nopeasti, kun yhdistymisen ongelmat alkoivat näkyä. Vuonna 1994 Kohl uusi enää niukasti kanslerinpaikkansa ja sosiaalidemokraatit valtasivat parlamentin. Vuoden 1998 vaaleissa hallitusvalta sitten siirtyi kristillisdemokraateilta sosiaalidemokraateille ja vihreille.

Kohl jätti puoluejohdon mutta jatkoi vielä kansanedustajana, kunnes vuoden 2002 vaaleissa ei enää ryhtynyt ehdolle. Vetäytyessään politiikasta 70-vuotiaana Kohl ei kuitenkaan päässyt siististi eläkkeelle, sillä hänen puolueessaan paljastunut rahoitusskandaali riepotteli häntäkin.

CDU oli saanut laitonta rahaa Saudi-Arabian asekaupoista ja itäisen Saksan tonttien myymisestä. Rahat jäljitettiin sveitsiläisille pankkitileille. Kohl maksoi vapaaehtoisesti satojentuhansien eurojen sakot ja ehti ennen kuolemaansa saada poliittisensa maineensa pääosin takaisin.

Epäilyksiäkin kuitenkin jäi, muun muassa siksi, että DDR:n tiedusteluarkistojen auetessa Kohl ei antanut julkaista tietojaan.

Suuri suru – ja uusi onni?

Samaan aikaan kun CDU:n lahjusskandaali repi Kohlia poliittisesti, hän eli ahdistavia aikoja myös yksityisesti. Hänen vaimonsa ja kahden poikansa äiti Hannelore Kohl oli ollut pitkään vakavasti sairas, kunnes ei enää kestänyt, vaan teki itsemurhan vuonna 2001. Avioliitto ehti kestää 41 vuotta.

Seitsemän vuotta myöhemmin Kohl meni uudelleen naimisiin. Kohl oli tuolloin 78-vuotias ja hänen uusi puolisonsa ekonomisti Maike Richter 44-vuotias.

Uuden avioliittonsa jälkeen Kohlia ei juuri enää nähty julkisuudessa eikä hän antanut haastatteluja – eivätkä häntä viimeisinä vuosina saaneet tavata perheenjäsenetkään, sillä nuorikko eristi hänet entisestä elämästään, väittivät hänen poikansa.

Walter ja Peter Kohlin julkiset paljastukset herättivät suurta kohua Saksassa. Heidän mukaansa Helmut Kohl eli suorastaan vankina pyörätuolissa kotonaan kaaduttuaan pahoin, menetettyään liikuntakykynsä ja lähes puhekykynsäkin jo avoitumisvuonna 2008.

Poikien lisäksi huolissaan ovat historioitsijat, sillä Maike Richter-Kohlin vallassa ovat Helmut Kohlin arkistot, ennen muuta kirjeet. Ne eivät kerro vain Kohlin henkilökohtaista tarinaa, vaan niissä on paljon tietoa siitä, miten Saksa ja sen ulkopoliittiset suhteet kehittyivät toisen maailmansodan jälkeen, kylmän sodan halki, tähän päivään.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and