Ruotsin pääministeri olisi halunnut tiedon ajoneuvohallinnon tietovuodosta aiemmin

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoo kertoo saaneensa tiedon ajoneuvohallintoa ravistelevasta tietovuodosta tämän vuoden tammikuussa.

– Olin toivonut saavani informaatiota jo aiemmin, Löfven sanoo.

Aftonbladetin mukaan asianomaiset ministerit eivät kertoneet pääministerille asiasta vuoteen mitään.

Löfven kommentoi tiedotustilaisuudessa Ruotsin ajoneuvohallinnossa sattunutta tietovuotoa, joka on aiheuttanut Ruotsissa poliittisen kriisin.

Skandaali koskee Ruotsin ajoneuvo- ja ajokorttirekisterin ulkoistamista Tšekkiin, mikä on voinut aiheuttaa kymmenien tuhansien ruotsalaisten henkilötietojen vuotamisen ulkomaille. Lisäksi ulkomaille on voinut vuotaa muuta turvallisuuden kannalta arkaluonteista tietoa, kuten agenttien henkilötietoja.

– Olemme työskennelleet haittojen minimoimiseksi niin paljon kuin mahdollista, Löfven sanoo.

Löfven on kutsunut kokoon kaikki puoluejohtajat huomiseksi tilaisuuteen, jossa asiaa käsitellään. Ruotsin oikeisto-opposition puolueet ovat sanoneet harkitsevansa epäluottamuslauseen esittämistä hallitukselle tai yksittäisille ministereille vuotokriisin takia.

Selvitys turvallisuuspuutteista

Pääministeri Löfvenin mukaan tietovuoto on erittäin vakava ja saattanut kansalaisia vaaraan.

– Meillä on nyt kaikki palapelin palaset, silloin (syksyllä 2015) meillä ei ollut niitä, Löfven vastasi kysymykseen siitä, miksi hän sai tiedon asiasta vasta tammikuussa 2017.

Ajoneuvohallinto uudistetaan nyt kokonaan ja olennaiset osat hallinnosta uusitaan jo lähiaikoina, Löfven kertoi.

Löfven kertoi, että Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo tekee selvityksen siitä, mitä turvallisuuspuutteita arkaluontoisia tietoja käsittelevien viranomaisten toiminnassa on.

Lisäksi hallitus esittää Löfvenin mukaan uutta turvallisuuslakia, joka astuu voimaan vuonna 2019.

Löfvenin mukaan turvallisuuspoliisi oli jo varhaisessa vaiheessa yhteydessä puolustusvoimiin riskeistä. Myös hallituksella on ollut tiivis keskusteluyhteys puolustusvoimiin.

Ulkoistamista aletaan rajoittaa

Löfven kertoi, että Ruotsissa on takana pitkä yksityistämisen ja ulkoistamisen aikakausi. Nyt hallitus alkaa työskennellä sen eteen, että ulkoistamista rajoitetaan.

Ulkoistamista alkaa pääministerin mukaan tarkastella perustuslakivaliokunta.

– Jos hallitus saa tahtonsa läpi, tämäntyyppistä tietoa tulee olemaan vaikeampaa ulkoistaa, Löfven sanoi.

“Ei merkkejä tiedon joutumisesta vääriin käsiin”

Kriisin keskiössä olevan Ruotsin liikenneviraston nykyinen pääjohtaja Jonas Bjelfvenstam sanoo, ettei ole merkkejä siitä, että tietoja olisi joutunut vääriin käsiin.

Bjelfvenstamin mukaan kaikki vuotaneita tietoja sisältäneet serverit ovat nyt Ruotsissa. Hallintoa hoitavat hyväksytyt viranomaiset.

– Luottamuksen rakentaminen uudelleen vie aikaa, Bjelfvenstam sanoo.

Tiedonkulkua selvitetään

Löfven sanoo, ettei hänellä ole syytä epäillä, ettei infrastruktuuriministeriö olisi saanut tietoa asiasta.

Ruotsissa on selvitetty, mitkä viranomaiset ovat viime vuosina olleet yhteydessä tietovuotoon ja turvallisuusriskeihin liittyen ja kuka on saanut tietoa.

Vuotaneessa aineistossa oli Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan muun muassa Ruotsin koko ajokorttirekisteri kuvineen. Ajokorttitietojen lisäksi julki on voinut vuotaa puolustusvoimien ja turvallisuuspoliisin agenttien henkilötietoja, mikä on voinut vaarantaa pahimmillaan heidän henkensä.

Myös arkaluontoista tietoa Ruotsin teistä, silloista ja satamista on voinut vuotaa liikennevirastosta ulkomaille.

Lähteet: STT, Yle Uutiset

Jutussa on käytetty lähteenä myös Aftonbladetia ja Ruotsin yleisradioyhtiötä SVT:tä.

Lue lisää aiheesta:

Tietoturvavuodosta poliittista kärhämää, Ruotsin puolueet pohtivat hallituksen kaatamisyritystä

Ruotsin salaisten agenttien henkilöllisyydet paljastuneet? Liikennehallituksen skandaali paisuu

SVT:n juttu tiedotustilaisuudesta: Statsministern: Jag fick information om IT-affären i Januari

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and