Putin panttaa ilmoitusta jatkokaudestaan – “Kampanja keskittyy viholliskuvan vahvistamiseen”

MOSKOVA Venäjällä on odotettu malttamattomasti presidentti Vladimir Putinin virallista ilmoitusta siitä, pyrkiikö hän jatkokaudelle.

Viime perjantaina, vierailullaan lasten koulutuskeskus Siriuksessa Sotšissa Putin jälleen kerran pidättäytyi kertomasta suunnitelmistaan.

– En ole vielä päättänyt, lähdenkö presidentin virasta vai en, Putin vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen siitä, mitä hän aikoo tehdä presidenttiyden jälkeen.

Monien mielestä lasten kysymyksiin keskittynyt kolmetuntinen suora lähetys oli jo osa Putinin epävirallista vaalikampanjointia.

Teini-ikäisten aktiivinen osallistumisen opposition viimeaikaisiin mielenosoituksiin on pakottanut Kremlin kiinnittämään huomiota aiempaa enemmän lapsiin ja nuoriin. Siksi myös tulevien presidentinvaalien teemaksi on arveltu nuorisoa ja tulevaisuutta.

Kampanja keskittynee yhteiseen viholliseen

Moskovan talouskorkeakoulu HSE:n professori Nikolai Petrov pitää muiden asiantuntijoiden tapaan Putinin osallistumista maaliskuussa pidettäviin presidentinvaaleihin käytännössä varmana.

Sen sijaan 17 vuotta vallassa olleen Putinin vaalikampanjan hän uskoo keskittyvän enemminkin viholliskuvan vahvistamiseen kuin valoisan tulevaisuuden maalailuun.

– Rakentava, talousuudistuksia tarjoava kampanja olisi pitänyt jo polkaista käyntiin, sillä se vaatii enemmän aikaan. Uskon, että kampanjassa keskitytään lännenvastaisiin tunnuslauseisiin ja siihen, kuinka Venäjä on noussut polviltaan, Petrov arvioi.

Samaa viestittää myös Venäjän duuman päätös vaalipäivästä. Presidentinvaalit pidetään Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivänä.

Mies ruudullisessa, lyhythihaisessa kauluspaidassa seisoo jalkakäytävällä.
Moskovan talouskorkeakoulun professorin Nikolai Petrovin mukaan ei ole sattumaa, että vaalipäivä on duuman päätöksellä Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivä.Erkka Mikkonen / Yle

Tavoitteena ylivoimainen voitto rehdeissä vaaleissa

Poliittisen maantieteen tutkimusta johtavan Petrovin mukaan Putinin ilmoitus viipyy, koska Kremlissä ei ole vielä päästy yksimielisyyteen siitä, miten vaaleissa olisi parasta toimia.

Tärkeintä on saada vaalit näyttämään rehellisiltä kansanvaaleilta. Putinin uudelleenvalinnan tulee korostaa kansan yhtenäisyyttä ja yksimielistä tukea vahvalle johtajalle.

Petrovin mukaan autoritäärisessä järjestelmässä on myös tärkeää, että mielipidetutkimusten korkea kannatus realisoituu vaaleissa.

– Kyselyitä selvästi matalampi kannatus vaaleissa antaa vaikutelman siitä, että jossain on epäonnistuttu ja koko järjestelmää uhkaa vajoaminen. Tämä voi johtaa hallitsemattomaan luisuun, Petrov sanoo.

Ongelmaksi koituukin se, miten varmistaa ylivoimainen voitto Putinille, mutta samalla antaa vaikutelma rehdeistä vaaleista.

En ole vielä päättänyt, lähdenkö presidentin virasta vai en. Vladimir Putin

Vladimir Putin istumassa kahden lettipäisen tytön välissä.
Presidentti Vladimir Putin vieraili lahjakkaiden lasten koulutuskeskuksessa Sotšissa heinäkuun puolivälissä.Alexey Nikolsky / EPA

Mitä tehdä opposition ehdokkaalle?

Putinia voimakkaasti kritisoiva Aleksei Navalnyi on tällä hetkellä ainoa, joka tekee aktiivista presidentinvaalikampanjaa. Navalnyi on avannut ympäri Venäjää yli viisikymmentä kampanjatoimistoa.

Venäjän keskusvaalilautakunta on ilmoittanut, ettei Navalnyia voi rekisteröidä ehdokkaaksi tämän saaman rikostuomion takia.

Oppositiopoliitikko pitää tuomiota poliittisena. Navalnyi on kuitenkin jatkanut kampanjointiaan ja vedonnut Venäjän perustuslain takaavan hänelle oikeuden osallistua vaaleihin.

Viranomaiset ovat häirinneet voimakkaasti Navalnyin kampanjointia. Moskovan talouskorkeakoulun professori Nikolai Petrov ei kuitenkaan usko, että Navalnyin kohtalosta on tehty vielä lopullista päätöstä.

– Askelia Navalnyin eristämistä kohtaan jo otettu, mutta vangitseminen tekisi hänestä jonkinlaisen kansallisen sankarin. Vapaalla ollessaan Navalnyi on taas ollut hyvin aloitteellinen ja saanut voittoja Kremlistä reagoimalla asioihin nopeasti, Petrov arvioi.

Lue myös oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin henkilökuva: Populisti ja korruptioaktivisti haastaa taas Vladimir Putinin – "Vaarallinen Kremlille"

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and