Punaisen Pilkun salat selviävät?

Jupiteria tutkiva Yhdysvaltain avaruusjärjestön, Nasan Juno-luotain lentää tiistaina aamuyöllä Suomen aikaa kaasuplaneetan pyörteisen ja massiivisen Punaisen Pilkun yli. Ylitys tapahtuu noin 9 000 kilometrin korkeudella myrskypilven yläpuolella.

Juno-luotain on varustettu välineillä, jotka suunnataan mysteerisen myrskyn silmään. Tiedemiesten tavoitteena on saada lisää selvyyttä myrskyn toiminnasta.

– Jupiterin salaperäinen massiivinen Punainen Pilkku on luultavasti Jupiterin tunnetuin piirre, sanoo Juno-tutkimuksen päätutkija Scott Bolton San Antonion tutkimuslaitoksesta.

Punainen Pilkku on raivonnut jättiläisplaneetan pinnalla vuosisatojen ajan. Sitä on seurattu vuodesta 1830 ja se on ollut olemassa yli 350 vuotta, Yhdysvaltain avaruusjärjestö sanoo. Se on pienimmilläänkin maapallon kokoinen.

Juno saapui Jupiterin kiertoradalle runsas vuosi sitten. Luotain aloitti tutkimusmatkansa Floridasta elokuussa 2011. Sen avulla pyritään selvittämään lisää Jupiterin alkuperää, rakennetta, ilmakehää ja magneettikenttää.

Lähteet: AFP, AP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and