Pohjois-Korea uhoaa jatkavansa ydinohjelmaansa

YK:n turvallisuusneuvoston uudet tiukat pakotteet eivät pelota Pohjois-Koreaa. Valtiollinen uutistoimisto KCNA julkaisi sunnuntaina tiukan kannanoton.

Pohjois-Korea pitää pakotteita vihamielisenä toimena.

– Sanktioista ja muusta painostuksesta huolimatta emme poikkea tieltämme vahvistaa ydinohjelmaamme, jolla puolustamme valtiomme suvereeniutta ja kansallisen olemassaolomme oikeutta ja kuljemme kohti lopullista voittoa, Pohjois-Korean lausunnossa sanotaan.

Pohjois-Korea teki ensimmäisen ydinkokeensa 2006. Sen jälkeen Pohjois-Korea on tehnyt neljä muuta ydinkoetta ja kaksi pitkän kantaman ohjuskoetta.

YK puolestaan on tiukentanut useaan otteeseej Pohjois-Korean vastaisia pakotteita. Perjantaina kaikkiaan 14 pohjoiskorealaista virkamiestä ja yhteisöä lisättiin mustalle listalle. Sille joutuneiden varoja jäädytetään ja heidät asetetaan kansainväliseen matkustuskieltoon.

Perjantain päätöslauselma oli ensimmäinen, jonka sekä Yhdysvaltain uusi Donald Trumpin hallinto että Pohjois-Korean ainoana liittolaisena pidetty Kiina allekirjoittivat.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and