Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi Laura Huhtasaari

Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari on perussuomalaisten presidenttiehdokas. Päätöksen teki tänään puoluehallitus kokouksessaan piirijärjestöille tehdyn kyselyn pohjalta.

Presidenttiehdokas nimetään virallisesti puoluevaltuuston kokouksessa elo-syyskuussa.

Huhtasaari valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa. Hän päihitti selvin luvuin vastaehdokkaansa, puolustusministeri Jussi Niinistön. Niinistö loikkasi sittemmin puolueesta parinkymmenen muun kansanedustajan kanssa.

Halla-aho tuki Huhtasaarta varapuheenjohtajaksi. Huhtasaari nousi eduskuntaan viime eduskuntavaaleissa, kun hän keräsi yli 9 000 ääntä Satakunnassa.

Huhtasaari kuului jo ennen perussuomalaisten hajoamista puolueen maahanmuuttovastaiseen siipeen.

Ensimmäinen kierros tammikuussa

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ensi vuoden tammikuussa. Vihreiden ehdokas on kansanedustaja Pekka Haavisto, keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen, vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen ja RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds.

Sauli Niinistö on ilmoittanut hakevansa jatkokautta, mutta ei kokoomuksen ehdokkaana. Niinistön uudelleen valintaa ajaa valitsijayhdistys, jota kokoomus tukee.

Sosiaalidemokraatit valitsee ehdokkaansa jäsenvaalin kautta. Ehdokkaina ovat kansanedustajat Tuula Haatainen, Sirpa Paatero ja Maarit Feldt-Ranta.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and