Netanjahu ja Abbas harvinaisessa puhelinkeskustelussa Jerusalemin ammuskelun jälkeen

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ovat käyneet harvinaisen keskustelun Jerusalemin vanhassa kaupungissa aamulla tehdyn hyökkäyksen jälkeen.

Palestiinalaishallinnon virallisen uutistoimiston Wafan mukaan Abbas soitti hyökkäyksen jälkeen Netanjahulle. On harvinaista, että Netanjahu ja Abbas puhuvat toisilleen, sillä yleensä päämiehet hoitavat keskinäistä yhteydenpitoaan epäsuorasti esimerkiksi virkamiesten välityksellä.

Puhelun aikana Abbas tuomitsi kaikenlaisen väkivallan ja erityisesti pyhillä paikoilla. Abbasin valitsema sanamuoto vaikuttaa aikaisempaa jyrkemmältä.

Aikaisemmin Abbas on vältellyt tuomitsemasta palestiinalaisten hyökkäyksiä ja korostanut, että palestiinalaisten pitäisi ryhtyä väkivallattomaan vastarintaan Israelia vastaan.

Sekä Abbas että Netanjahu ovat huolissaan siitä, että perjantain tapahtumat voivat kiihdyttää väkivaltaisuuksia. Palestiinalaiset ja israelilaiset ottavat säännöllisesti yhteen Temppelivuoren läheisyydessä, mutta ammuskelu on poikkeuksellista.

Alue herättää vahvoja tunteita juutalaisissa ja muslimeissa. Temppelivuori on juutalaisten pyhin paikka. Alueella sijaitsee muslimien kolmanneksi pyhin paikka, eli al-Aksan moskeija.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and