Näin hallituskuviot jatkuvat tästä eteenpäin

Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät käsittelivät hallitustilannetta kokouksissaan eilen illalla. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu puimaan tilannetta tänään kello 13.

Pääministeri Juha Sipilä odottaa ryhmien arvioita ja päättää sitten jatkotoimista. Eilisessä tiedotustilaisuudessa Sipilä ennakoi menevänsä presidentin luokse pyytämään hallituksen eroa.

Virallisen eropyynnön jälkeen käynnistyy normaalikäytännön mukainen hallituksen muodostaminen, jossa eduskunta valitsee pääministerin ja presidentti nimittää hänet tehtävään.

Käytännössä hallitusneuvotteluihin mennään Sipilän vetäminä.

Sipilän mukaan tavoitteena on saada toimintakykyinen hallitus mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman tarkasti nykyistä hallitusohjelmaa noudattava hallituspohja.

Ensimmäiseksi Sipilä aikoo kysyä eduskuntaryhmiltä mitkä niistä haluavat olla mukana hallituksen muodostamisessa ja mitä nykyisessä hallitusohjelmassa pitäisi muuttaa, että edellytykset syvempiin neuvotteluihin ovat olemassa.

Kristillisdemokraatit ja RKP ovat jo alustavasti ilmoittaneet olevansa valmiita neuvottelemaan hallitukseen osallistumisesta, jos niiden vaatimat muutokset hallitusohjelmaan hyväksytään. SDP ja vihreät ovat ilmoittaneet, että ne haluavat uudet eduskuntavaalit ennen hallituksen muodostamista.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and