Mihin Pohjois-Korea sijoittaa itsensä maailmankartalla ja paljonko siellä tienataan? Kirjeenvaihtajamme vastaus 20 kysymykseen

Mika Mäkeläisen raportit Pohjois-Koreasta ovat olleet valtavan suosittuja. Hän kävi Pohjois-Koreassa toisella juttumatkallaan huhtikuussa 2017.

Mika vastasi katsojien ja lukijoiden kysymyksiin Ylen live-keskustelussa keskiviikkona. Kiinnostusta herättivät muun muassa pohjoiskorealaisten koulutus, kielitaito, perhe-elämä ja se, mitä kaupasta voi ostaa. Tässä Mikan vastaukset kysymyksiin.

1. Kävit Pohjois-Koreassa toukokuussa 2016 ja nyt huhtikuussa 2017. Oliko Pjongjang muuttunut vuodessa?

Vaikka voisi kuvitella koko ajan kiristyneiden Pohjois-Korean vastaisten pakotteiden vaikuttaneen, se ei juuri näy. Kulutustavaroita on paljon saatavilla, ihmiset pukeutuvat siististi ja pääkaupunki Pjongjangissa on iso rakennusbuumi, erityisesti asuinkerrostaloja rakennetaan paljon. Markkinatalouden hiipiminen maahan näkyy siellä, ja Pjongjangia on siistitty paljon.

2. Millainen on miesten ja naisten välinen tasa-arvo esimerkiksi palkkauksessa ja koulutuksessa?

Sehän on hyvin miesvaltainen kulttuuri periaatteessa. Kun katsoimme paraatien aikana yleisöä, upseeristo ja kaikki muu on 99-prosenttisesti miesvaltaista. Mutta pinnan alla on meneillään jännä muutos yhteiskunnan hierarkiassa. Kun perinteisesti miehillä on ollut hyvin täydellinen valta-asema tässä maassa, nykyään se, että naiset tienaavat enemmän, muuttaa tilannetta.

Vaikka miehillä on perinteisesti arvostettuja virkamieshommia, jotka ovat yhteiskunnallisessa hierarkiassa korkealla, niistä saatavat palkat ovat todella huonoja. Naimisissa olevat kotirouvat voivat sen sijaan harrastaa yksityistä bisnestä, mikä on johtanut siihen, että naisten tulot ovat korkeammat kuin miesten. On hyvin tavallista, että naiset tienaavat monta kertaa enemmän kuin miehet epävirallisella sektorilla.

Palkkaerot taas ovat johtaneet siihen, että naiset ovat riippumattomampia miehistä. Avioerot ovat yleistyneet, ja valta on siirtymässä naisille.

Esimies on Chang Ok kertoo, että kaikki allastyöntekijät ansaitsevat 100 000 wonia eli 12 euroa kuussa.
Esimies Chang Ok kertoo, että kalanviljelytehtaan allastyöntekijät ansaitsevat 100 000 wonia eli 12 euroa kuussa.Mika Mäkeläinen / Yle

3. Kuinka paljon pohjoiskorealaiset ansaitsevat?

Pohjois-Koreasta ei ole vuosikymmeniin julkaistu mitään taloustietoja, joihin voisi luottaa. Alkeellisiakin tietoja pitää onkia ja kysellä. Pääsin tapaamaan henkilöä, joka on korkeassa asemassa, ja hän vahvisti, että keskimääräinen kuukausipalkka on 2 000–3 000 wonia. Se on epävirallisen, ainoan saatavilla olevan valuuttakurssin mukaan euroina 20–30 senttiä.

Pohjois-Koreassa on joitain valtionyrityksiä, jotka saavat vapaammin määritellä myymiensä tuotteiden hintoja ja palkkatasoa. Heidän työntekijöilleen saatetaan maksaa jopa satakertaista palkkaa keskipalkkaan verrattuna, muutamaa kymmentä euroa kuussa. Silläkään ei vielä tule kovin hyvin toimeen Pohjois-Koreassa, mutta jos on lisäksi yksityistä bisnestä, tulot saattavat olla jopa satoja euroja kuussa. Tuloerot ovatkin valtavat, mikä on omiaan luomaan katkeruutta ihmisten kesken.

Yksityistä bisnestä katsotaan läpi sormien, koska ilman sitä Pohjois-Korea valtiona romahtaisi. Takavuosina valtio takasi ruokakupongeilla, että ihmisillä oli riittävästi syötävää hengissä pysymiseksi. Tämä järjestelmä kuitenkin romahti 1990-luvun puolivälissä.

4. Kuinka vaikeaa on päästä yliopistoihin? Näkyykö siellä tulo-, sukupuoli- tai luokkaeroja?

Luokkaeroja näkyy todella paljon, sillä Pohjois-Korea on luokkayhteiskunta. Pohjois-Koreaa perustettaessa ihmisten taustat käytiin läpi ja heidät jaoteltiin kasteihin sen mukaan, kuinka uskollisia he ovat puolueelle ja kuinka hyvin heidän sukunsa oli taistellut esimerkiksi Japanin miehitystä vastaan. Tuolloin luotiin tiukka hierarkia. Vain puolueelle uskollisimmat saavat asua Pjongjangissa ja heidän jälkikasvunsa pääsee hienoimpiin yliopistoihin, joista valitaan parhaisiin virkoihin.

Pjongjangissa on yksi yliopisto. Se toimii pääosin amerikkalaisella rahalla, mikä on aika erikoinen hanke. Siellä opiskelijat ovat miehiä, eli poikia ja miehiä suositaan.

Miesten asevelvollisuus kuitenkin jarruttaa yhteiskunnallista asemaa ja urakehitystä. Sen pituus vaihtelee, mutta miehet ovat vuosikausia pois työelämästä ja opiskelemasta.

Markkinatalous ja raha vähentävät luokkaeroja, ja rikoksentekijä voi lahjoa itsensä vapaaksi rangaistuksista. On myös väitetty, että opiskelupaikkoja voi hankkia osin rahalla.

5. Millaista on pohjoiskorealainen perhe-elämä, ja asuvatko perheet yhdessä?

Tutustuminen pohjoiskorealaiseen perhe-elämään ja asumiseen ylipäänsä oli hyvin rajattua ulkomaalaisille, emmekä päässeet tutustumaan koteihin. Vaikutelmani oli se, että nuorille on mahdotonta muuttaa aikuistuttuaan pois vanhempiensa luota. Asuntoja ei ole maassa liikaa, tosin maan alla toimii yksityinen kiinteistömarkkina. Jos ei kuitenkaan ole todella rikas nuori, ei voi muuttaa vanhempiensa hoteista ennen naimisiinmenoa.

Viranomaiset osoittavat normaalisti jonkin asunnon, kun nuori menee naimisiin ja perustaa perheen. Valtio osoittaa myös työpaikan, ja miehillä on velvollisuus ottaa se vastaan, ellei lahjomalla selviä tilanteesta. Asunnon sijainti riippuu osittain työpaikasta.

Pohjois-Koreassa on joitain sisäoppilaitoksia. Esimerkiksi Pjongjangin tunnetuimmissa yliopistoissa muualta maasta tulevat, etuoikeutetut opiskelijat asuvat asuntoloissa. Kotona pääsee käymään lähinnä lomilla, koska tieyhteydet ovat todella huonot ja rautatieyhteydet toimivat epäluotettavasti. Matka-ajat ja etäisyydet ovat valtavia.

Lapset opetetaan pienestä pitäen osoittamaan kunnioitustaan Kim Il Sungille ja Kim Jong Ilille.
Lastentarhassa lapset opetetaan pienestä pitäen osoittamaan kunnioitustaan Kim Il Sungille ja Kim Jong Ilille.Mika Mäkeläinen / Yle

6. Voivatko opiskelijoiden vanhemmat tulla käymään Pjongjangissa ja kuinka vapaata matkustaminen on?

Pjongjang on etuoikeutettujen saareke, eikä sinne tulla noin vain. Normaaleilla ihmisillä ei ole autoja, eikä Pjongjangiin voi noin vain ostaa matkalippua, vaan sinne tarvitsee matkustusluvan. Luvan saamiseksi tarvitsee hyvän syyn, eikä vanhempien vierailu välttämättä ole sellainen. Nykyään matkustusluvan voi kuitenkin ostaa, sillä korruptio on läpitunkevaa.

7. Onko Pjongjang suljettu kulissikaupunki?

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ihmisiä näkyy joka paikassa vähän, vaikka virallisesti maassa pitäisi olla 20 miljoonaa ihmistä. Se herättää kysymyksiä siitä, kuinka suuri osa väestöstä kuoli 1990-luvun puolivälin vakavassa nälänhädässä. Joidenkin tietojen mukaan määrä oli jopa 2–3 miljoonaa ihmistä.

Pjongjangin kaupunkikuva on aika aution näköinen sen takia, että ihmisillä ei ole yhtä paljon vapaa-aikaa kuin meillä. Työssäkäynnin lisäksi on pakollista puolueen järjestämää ohjelmaa, osittain ideologista ja osittain työleirejä.

Toinen syy on se, että Pjongjangissa on sivukaduilla poissa näkyvistä reilut 20 markkinapaikkaa, joissa paikalliset ihmiset käyvät. Se on kaupunkielämän keskus. Tämä on kuitenkin ideologisesti epäilyttävää ja halutaan siirtää sivuun. Kaupungissa vierailevat ulkomaalaiset eivät pääse markkinoille lainkaan, ja niissä on kuvauskielto, mutta niistä leviää jonkin verran laittomasti kännykkäkuvia ja -videoita. Siellä on pitkiä kujia ja satoja myyntipöytiä, mikä näyttää alkeelliselta kauppahallilta. Ne ovat ruuhkaisia paikkoja, joissa ihmiset vaihtavat tietoja ja tavaraa.

Univormuihin pukeutuneet rakennusmiehet
Univormuihin pukeutuneet rakennusmiehet osallistuivat uuden korttelin avajaisjuhliinPjongjangissa. Mika Mäkeläinen / Yle

8. Pääseekö tavallinen ihminen internetiin Pohjois-Koreassa?

Pohjois-Koreassa on nykyään muutamia miljoonia tietokoneita ja älypuhelimia, mutta internetiin pääsevät vain harvat ja valitut: korkea-arvoiset virkamiehet ja edistyneet tutkijat. Heidän netinkäyttöään säädellään kuulemma jopa fyysisesti niin, että naapurihuoneessa oleva valtion turvallisuusviranomainen näkee ruudulta, mitä teet netissä. Sieltä haetaan vain ammatillisia teknisiä tai tieteellisiä artikkeleita, mutta vapaata surfailua ei voi harrastaa.

Tavalliset kansalaiset pääsevät käyttämään maan sisäistä tietoverkkoa, joka on käytännössä Pohjois-Korean laajuinen intranet. Sinne on kerätty poliittisesti harmitonta sisältöä ja jonkin verran materiaalia, joka on kopioitu internetistä. Intranet on edistystä, sillä ennen sitä jopa tavalliset kirjat olivat ylellisyyttä.

Joillain pohjoiskorealaisilla ravintoloilla on nettisivut intranetissä ja niillä annetaan vaikutelma, että jopa ruokaa voisi tilata sitä kautta. Myös tutkimuslaitoksilla ja instituuteilla on kaikilla omat nettisivut.

9. Onko Pohjois-Koreassa maailmankarttoja ja tietoa muista maista?

Korea on keskellä pohjoiskorealaisten maailmankartassa. Maantieteellisistä perusfaktoista heille ei valehdella, mutta jos ei ole saanut muuta kilpailevaa tietoa, heidän on helppo kuvitella, että he elävät maailman parhaassa maassa. Heillä ei ole mitään kadehdittavaa muista maista, mikä on myös tunnetun pohjoiskorealaisen laulun nimi.

10. Kuinka paljon pohjoiskorealaiset tietävät siitä, mitä heidän omassa maassaan tapahtuu?

Vankileirejä ei virallisen totuuden mukaan ole olemassa. On vaikea sanoa, kuinka paljon epävirallista tietoa liikkuu ihmisten kesken. Ihmisten on vaikea luottaa toisiinsa. Täytyy olla todella läheinen ihminen, jotta tälle uskaltaa kertoa virallisen propagandan vastaisia tietoja. Muuten voi joutua vankileirille tai teloitettavaksi, joten ihmiset ovat todella varovaisia.

Pjongjangin lentokenttän vartija.
Pjongjangin lentokentän vartija tehtävässään.Mika Mäkeläinen / Yle

11. Onko pohjoiskorealaisilla englannin kielen taitoa?

Kielitaidon puute on syy, miksi tavalliselle pohjoiskorealaisille eteläkorealaiset saippuasarjat ovat keino saada tietoa ulkomaailmasta. Vanhempi koulutettu väki osaa jonkin verran venäjää ja kiinaa, jälkimmäistä etenkin Kiinan-vastaisen rajan lähellä.

Nuoremmalle polvelle tärkein kieli on englanti, jota opetetaan yliopistoissa ihan asiantuntevasti. Luulen, että englannin taidolla tulee pärjäämään laaja eliitti, joka on nyt yliopistoissa, ja tiedonhankinnan mahdollisuudet ovat laajat, jos vain pääsee netin ääreen hankkimaan tietoa muualta.

12. Millainen kuva toimittajalle syntyi “suuresta johtajasta” Kim Jong-unista?

Olen nähnyt hänet neljä kertaa aika kaukaa, 50–100 metrin päästä. On tosi uskaliasta sanoa mitään tämän perusteella. Kaikki seremoniat ovat tarkkaan ohjattua teatteria, jonka tarkoitus on osoittaa, että kaikki on valtionjohdon kontrollissa. On kuitenkin täysin mahdotonta tietää, kuinka voimakas tuki Kim Jong-unilla on kansan keskuudessa ja vielä ratkaisevammin armeijan keskuudessa. Kim Jong-un ja hänen isänsä pyrkivät pitämään armeijan tyytyväisenä, sillä armeijalla on vallankaappauksen mahdollisuus. Maan resursseista valtaosa on Kim Il-sungin kuoleman jälkeen suunnattu armeijan kehittämiseen.

13. Millaista ruoka on nykyään Pohjois-Koreassa ja mitä kaupasta pystyy ostamaan?

Pjongjangin eliitti saa rahalla mitä tahansa. Kiinasta tuodaan tai salakuljetetaan kaikenlaisia elintarvikkeita, jopa viskejä ja konjakkeja. Pohjois-Korea pyrkii elintarvikkeissa omavaraisuuteen. Jos ihmisellä on omia peltotilkkuja maaseudulla, ruokaa kasvatetaan omaan käyttöön ja myyntiin. Kimchi-kaali on peruselintarvike, jota kaikilla pitää olla, jotta tulee toimeen. Jos kaupunkilainen ei pysty viljelemään kaalia itse, ollaan pulassa. Ei voi enää luottaa, että ruokaa tulisi valtiolta ilmaiseksi.

ihmisiä tavaratalon kemikaaliosastolla
Ihmiset tutkivat kemikaaliosaston valikoimaa Kwangbokin supermarketissa.Mika Mäkeläinen / Yle

14. Kuinka moni elää Pohjois-Koreassa nälässä?

YK on arvioinut, että noin 40 prosenttia pohjoiskorealaisista on aliravittuja. Se ei kerro vielä nälänhädän vakavuudesta. Hyvin vähän ihmisiä todennäköisesti kuolee nykyään nälkään muualla kuin vankileireillä, mutta nuori sukupolvi on huomattavan lyhytkasvuista 1990-luvun puolivälin valtavan nälänhädän takia.

15. Millainen terveydenhuoltojärjestelmä maassa on?

Virallisen totuuden mukaan Pohjois-Koreassa on terveydenhuoltojärjestelmä, joka takaa kaikille kansalaisille terveydenhuollon. Todellisuudessa sairaalat ovat hyvin alkeellisia, vanhoja, huonosti varusteltuja eikä lääkkeitä ole riittävästi. Jos haluaa hoitoa, pitää olla rahaa, jolla pitää maksaa lääkkeistä, hoidosta ja mahdollisesti lahjoa lääkärikin.

16. Millaista on tavallinen elämä Pohjois-Koreassa?

Siellä on vapaa-aikaa, siellä leikitään ja nauretaan, pidetään hauskaa ja rentoudutaan. Tiettyjen rajoitusten sisällä ihan samanlaiset asiat heitä kiinnostavat ja huolestuttavat kuin meilläkin. Elämään etsitään sisältöä kiinnostavasta ja mielekkäästä työstä ja kivoista harrastuksista, että voi viettää vapaa-aikaa läheisten kanssa.

Tavalliseen elämään voi kurkistaa Mika Mäkeläisen kuvaamalla videolla ajomatkasta Pjongjangissa.

17. Kuinka suuren työn takana oli päästä parturiin Pohjois-Koreassa?

Tiesin, että minun oli tarkoitus olla Pohjois-Koreassa satelliittisuorassa, enkä ollut sitä ennen käynyt Kiinassa vähään aikaan parturissa. Pohjois-Koreassa pitkät hiukset eivät ole miehille sallittuja. Pystyin yhdessä vaiheessa ohjatulla kierroksella selittämään, että olin ollut yhdessä paikassa jo aiemmin, ja pääsin etsimään parturia taksilla.

Lue tästä juttu Mika Mäkeläisen parturikäynnistä.

Perusteellinen parturikäynti kesti tunnin.
Mika Mäkeläisen perusteellinen parturikäynti Pjongjangissa kesti tunnin.Mika Mäkeläinen / Yle

18. Mikä on mielenkiintoisin tilanne tai kohtaaminen kahdelta matkaltasi?

Jos Pohjois-Koreassa ulkomaisena toimittajana näkee tai kuulee jotain, mikä ei ole virallisen linjan mukaista, niin pystyn tietyissä rajoissa kertomaan sen jutuissani, jos häivytän lähteen. En siis pysty kertomaan, mitkä tilanteet ovat tehneet minuun vaikutuksen. Siitä huolimatta, että järjestelmä on mikä on, ihmiset ovat valmiita ottamaan isoja riskejä. He ovat myös uteliaita maailman suhteen.

19. Tarkastettiinko kuvamateriaalisi, ennen kuin pääsit pois maasta?

Mukana varjonani oli pohjoiskorealainen virkamies, joka kulki mukanani koko vierailun ajan ja nukkui samassa hotellissa. Valvonta tapahtui niin, että valvottiin haastattelutilanteita, joissa tulkkina oli virallinen valvojamme. Siinä tilanteessa heille oli selvää, mitä saimme kuvattua ja nauhoitettua. Lentokentällä ei enää tarkastettu mitään.

Pjongjangin lentokentällä.
Vuoden 2016 matkalla Mäkeläisen “oppaina” olivat viralliset valvojat Oh ja Choi.Mika Mäkeläinen / Yle

20. Lakkaako Pohjois-Korea olemasta jonain päivänä?

Oma fiilikseni on, ettei tämänkaltainen meno voi loputtomiin jatkua. Pohjois-Koreaan kuitenkin salakuljetetaan koko ajan niin paljon tietoa muusta maailmasta. Pohjoiskorealaisille syntyy pääosin eteläkorealaisten saippuasarjojen ja amerikkalaisten elokuvien kautta aavistus siitä, että elämä muualla ei ehkä olekaan sitä, mitä heille on maalattu.

Toisaalta kansaa valvotaan tiukasti. Kontrolli on niin tiukka, ettei vaihtoehtoisia organisoitumisen muotoja voi olla ja epäluulo on suuri.

Muutoksen mahdollisuus on siinä, että Pjongjangiin syntyy suhteellisen vauras keskiluokka, joka johdon täytyy pitää materiaalisesti tyytyväisenä. Suuntaa on mahdotonta muuttaa, kun yhä suurempi osa kansasta on nähnyt, miten Etelä-Koreassa eletään ja että propaganda on paljastunut valheeksi.

Muita Mika Mäkeläisen tekemiä juttuja Pohjois-Koreasta:

Pjongjang – päivä suljetun kaupungin kaduilla

Yle Pohjois-Koreassa: Harvinaiset kuvat propagandan takaa

Luksusasunnosta paljastui tiukka valvontakoneisto

Pjongjangin parturissa ei suosita Kim Jong-unin leikkausta

Toimittajalta Pohjois-Korean reissusta: Viikko propagandan pyörityksessä

Yle Pohjois-Koreassa: Miten ihmiset selviytyvät alle euron kuukausipalkalla?

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and