Maria Markuksen kolumni: Rakkauskampanjalla rauhaa kiehuvaan Lähi-itään

Ei kai taas!

Näin ajattelin, ja varmasti moni muukin, kun Israelin ja palestiinalaisten konflikti kiehahti jälleen.

Tapahtumat alkoivat reilu pari viikkoa sitten, kun kolme Israelin arabia ampui kaksi poliisia Temppelivuoren sisäänkäynnillä, minkä jälkeen Israel kiristi turvatoimia ja sai muslimit raivostumaan.

No, jotkut kyynisemmät voisivat – ja hyvästä syystä – kommentoida, miten niin taas? Viheliäinen vihankierre kun on pyörinyt pyörimistään jo pitkälti yli puoli vuosisataa, eikä ratkaisun löytymiseen tunnu enää uskovan oikein kukaan.

Pystyn hyvin samaistumaan Haaretz-lehden toimittajaan Chemi Shaleviin, joka aloitti juttunsa toissa viikolla kuvailemalla, että olo on kuin unihalvauksen aikana. Tietoisuus on hereillä, mutta olet täysin halvaantunut, painajaisen vallassa, pystymättä edes liikahtamaan.

Ronny ja Michal kertoivat huolestaan, saavatko heidän lapsensakaan koskaan elää rauhassa

Aloin miettiä, mitä kuuluu vuonna 2014 Tel Avivissa tapaamalleni perheelle, joka kyllästyttyään iänikuiseen konfliktin keskellä elämiseen aloitti oman juutalaisia ja arabeja yhdistävän rauhanliikkeensä. Törmäsin tämän liberaalin israelilaisperheen nelikymppisen isän, Ronny Edryn, ajatuksiin alun perin kuunnellessani hänen TEDtalks –puheensa. Kiinnostuin, otin yhteyttä ja tulin kutsutuksi perheen kotiin.

Hyväksyin kutsun innolla, sillä näkemykseni Israelista pohjautuivat tuolloin lähinnä uutisiin maan miehityshallinnosta ja siirtokuntapolitiikasta. Sitä paitsi olin utelias.

Vaipanvaihdon lomassa sekä Ronny että vaimonsa Michal Tamir kertoivat taustoistaan eli pakollisista armeijavuosistaan, työstään graafisina suunnittelijoina sekä ennen kaikkea huolestaan, saavatko heidän lapsensakaan koskaan elää rauhassa.

Siis ilman tarvetta juosta yöpuku päällä kesken hampaidenpesun kellariin ilmahälytyksen ulvoessa. Ilman epäluuloista suhtautumista naapurimaiden ihmisiin, vaikka ei olisi koskaan kyseisten maiden kansalaisia edes tavannut. Ilman kaikkea sitä vihanpidon tuomaa pahaa, mitä he itse ovat jo pakon edessä oppineet jotenkin sietämään, mutta eivät koskaan hyväksymään.

Ronnyn mukaan monikaan Israelissa ei varmaan enää edes muista, missä ongelmien juuret ovat. Ihmiset ovat menettäneet uskonsa niin israelilaisiin kuin palestiinalaisiin päättäjiin, ja haluaisivat vain elää normaalia elämää.

Eikä mennyt kauaakaan, kun iranilaiset käynnistivät oman vastaavanlaisen projektinsa, Iran loves Israel

Ei Ronnylla alun perin mikään varsinainen kampanja ollut mielessä, vaan kyse oli pikemminkin tunnekuohussa tehdystä älähdyksestä. Ehkä yrityksestä päästä hereille painajaismaisesta unihalvauksesta. Elettiin maaliskuuta 2012, ja Iranin ja Israelin välinen sota näytti vääjäämättömältä.

Ronny otti valokuvan itsestään ja pienestä tyttärestään, ja liitti siihen tekstin: ”Iranians, we will never bomb your country. We <3 (love) you.” Sitten hän postasi julisteen Facebookiin.

Tempauksen taustalla oli visualistin vakaumus siitä, että vaikka ihmiset eivät jaksaisi lukea, kuvia he katsovat. Ja niin kävikin. Sosiaalinen media osoitti voimansa ja sanoma levisi. Pian muutkin alkoivat lähettää omia kuviaan Ronnylle rakkausteemaisia julisteita varten. Israel loves Iran -kampanja oli syntynyt.

Eikä mennyt kauaakaan, kun iranilaiset käynnistivät oman vastaavanlaisen projektinsa, Iran loves Israel. Ja sama tapahtui monessa muussa maassa. Myös maailman media innostui tekemään juttuja, ja Ronny puolestaan alkoi tehdä vaimonsa ja muiden kollegoidensa kanssa julisteita ripeään tahtiin Peace factory -nimisen organisaation alla.

Kampanja on – tietysti – saanut aikaan myös pilkkaavia ja kyynisiä hupiviestejä. Kyllähän yltiöemotionaalisten rakkausjulistusten lähettäminen aikamme pahimman konfliktin ratkaisemisyrityksenä voi kuulostaa vähintäänkin naiivilta. Kuten jerusalemilainen tuttavani kiteytti: telavivilaisten hipstereiden ja liberaalien teheranilaisten viestittely on kaukana itse konfliktista.

On vaikeaa vihata, kun vihan kohde saa kasvot, vieläpä ystävälliset

Mutta silti. Silti minusta tässä rakkauskampanjassa on paljon hyvää. Ronnyn mukaan kampanjan myötä monet juutalaiset ja arabit ovat alkaneet sosiaalisen median kautta viestiä toisilleen, ja usein lopulta tavanneet myös kasvokkain. On vaikeaa vihata, kun vihan kohde saa kasvot, vieläpä ystävälliset.

Sitä paitsi, kampanjan aikaansaaman mediajulkisuuden myötä muualla maailmassa saatiin välillä lukea jotain tuohon tulenarkaan alueeseen liittyvää positiivistakin uutista, ei aina pelkkää tuhoa ja kauhua.

Mutta parasta on se, että ihmiset eivät jää painajaisen loukkuun halvaantuneina, vaan pyristelevät hereille ja toimimaan – hyvän ehdoilla. Eikä Ronny ole ainoa rauhan rakentamiseen uskova. Samankaltaisia tarinoita onneksi löytyy paljonkin, ja molemmilta rintamilta.

Maria Markus

Kirjoittaja on jyväskyläläinen vapaa toimittaja, joka tekee juttuja Suomesta ja ulkomailta monenlaisiin medioihin. Häntä ajaa eteenpäin ehtymätön uteliaisuus, ja toimittajan työ on hänelle tutkimusmatka yhtä lailla maailmaan kuin itseensäkin. Hän on työskennellyt myös pohjoismaisen yhteistyön sekä EU-politiikan parissa.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and