Libyalainen ryhmittymä: Muammar Gaddafin poika on vapautettu

Saif al-Islam on ollut vuodesta 2011 Tripolin hallintoa vastustavien kapinallisten vankina Zintanissa, Libyan eteläosassa. Zintanin kapinalliset eivät ole halunneet luovuttaa vankiaan huolimatta muun muassa kansainvälisen rikostuomioistuimen vaatimuksista.

Entisistä kapinallisista muodostettu Abu Bakr al-Sadiq –prikaati ilmoittaa, että se vapautti Gaddafin pojan perjantai-iltana, Ramadan-kuukauden 14. päivänä. Ryhmän mukaan vapautus tapahtui maan itäosan parlamentin julistaman armahduslain nojalla.

”Olemme päättäneet vapauttaa Saif al-Islam Muammar Gaddafin. Hän on nyt vapaa ja on lähtenyt Zintanin kaupungista, ryhmä sanoo Facebookissa.

Väitettä vapauttamisesta ei ole kuitenkaan vahvistettu muista lähteistä.

Libyasta on tullut vuoden 2011 arabikevään ja sitä seuranneen sisällissodan jälkeen käytännössä romahtanut valtio, jossa useat eri tahot kamppailevat vallasta. Maan itäosan viranomaiset eivät tunnusta YK:n tukemaa, pääkaupungissa Tripolissa toimivaa sovintohallitusta.

Tripolilainen oikeusistuin tuomitsi heinäkuussa 2015 Saif al-Islam Gaddafin kuolemaan vuoden 2011 kansannousun aikana tehdyistä rikoksista. Myös kansainvälinen rikostuomioistuin ICC haluaisi Saifin luovutettavaksi, kska tuomioistuimen mukaan Libya ei kykene takaamaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

44-vuotias Saif-al Islam on Libyan entisen diktaattorin Muammar Gaddafin kahdeksasta lapsesta toiseksi vanhin. Vaikka hänellä ei ollut virallista asemaa isänsä hallinnossa, häntä pidettiin silti kaikkein vaikuttavimpana hahmona isänsä jälkeen. Kielitaitoinen Saif al-Islam esiintyi usein länsimaihin päin maan hallinnon uudistusmielisenä edustajana.

Libyaa rautaisella otteella hallinnut Muammar Gaddafi syrjäytettiin ja teloitettiin kansannousussa vuonna 2011.

Lähteet: AFP, AP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and