Lähteet: Amerikkalaiset ja saksalaiset lääkärit pääsevät tapaamaan rauhannobelistia

Uutistoimistojen mukaan nobel-palkittu Liu Xiaobo tulee tapaamaan viikonloppuna ainakin kahta ulkomaalaista lääkäriä. Kiina on aikaisemmin pyytänyt Saksalta ja Yhdysvalloilta apua rauhannobelistin syöpähoitoon. Maiden suurlähetystöt eivät perjantaina vahvistaneet tietoa lääkäreiden vierailusta.

Reutersin haastatteleman saksalaisen virkamieslähteen mukaan saksalainen syöpälääkäri on parhaillaan Shenyangissa sijaitsevassa sairaalassa, jonne maksasyövästä kärsivä Liu siirrettiin kesäkuussa.

– Olemme kuulleet, että hänen tilansa on heikentynyt nopeasti. Olemme hyvin huolissamme tästä, lähde sanoi.

Rauhannobelistin ystävät pelkäävät, että Liu on nyt kuolemaisillaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan Liun veli pääsee tapaamaan häntä ensimmäisen kerran lauantaina.

Kiina puolustellut Liun hoitoa

Kiinan on syytetty laiminlyöneen Liun hoitoa vankeudessa. Nyt sairaala on julkaissut tietoja Liun terveydentilasta ja hänen saamastaan hoidosta.

Kiinalaisen kansalaisaktivistin Hu Jian mukaan Liun terveydentilasta tiedottaminen osoittaa, että virkavalta "tuntee painetta".

– Koskaan aikaisemmin Kiinassa ei ole julkistettu tietoja ihmisen terveydentilasta samalla tavalla kuin nyt, Hu arvioi.

Liu tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen joulukuussa 2009 valtion vastaiseen toimintaa yllyttämisestä. Hän oli vaatinut julkisesti ihmisoikeuksien kunniottamista ja yksipuoluejärjestelmän purkamista. Liu palkittiin rauhannobelilla vuonna 2010.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and