“Koti-ikävä helpottaa kun laivat tulevat” – Kiinan sotalaivoja vastassa Helsingissä oli satoja iloisia kiinalaisia

Kiina on rakentanut kymmenessä vuodessa laivaston, joka ainakin päältäpäin on uudenaikainen.

Kiina myös laajentaa laivastoaan koko ajan. Viime vuonna valmistui 18 uutta sotalaivaa. Sellainen tahti rauhan oloissa on poikkeuksellista.

Sitä mukaa kun Kiina on saanut koulutettua miehistöjä uusiin aluksiinsa, Kiinan laivasto on laajentanut toiminta-aluettaan lähivesiltään kauemmaksi. Sen osoituksena on esimerkiksi Kiinan laivaston ensimmäinen harjoitus Itämerellä viime viikolla.

laivastoupseereita
Kontra-amiraali Yu Manjiang johti Kiinan ensimmäistä harjoitusta Itämerellä.Ahti Kaario / Yle

Samat kolme sotalaivaa, jotka harjoittelivat venäläisten kanssa, kiinnittyivät Katajanokalle Helsinkiin keskiviikkona aamupäivällä. Suomessa kyse on laivastovierailusta, ei harjoituksesta.

Laiturilla isänmaallinen tunnelma

Laivoja vastaanottamaan oli tullut Kiinan suurlähetystön arvion mukaan neljäsataa Suomessa asuvaa kiinalaista suurten ja pienten Kiinan lippujen kanssa. Laiturilla oli kyllä väkeä.

kaksi naista väkijoukossa
Haiyan Wu (oikealla) ja Jinzhong Luo olivat ylpeitä kotimaansa laivoista.Juha Kivioja / Yle

– Joskus tulee Suomessa koti-ikävä. Mutta kun laivat tulevat, tuntuu paremmalta, nauroi Haiyan Wu.

Naiskaksikon toinen jäsen, Jinzhong Luo oli hänkin ylpeä kotimaansa sotalaivoista.

– Kiina on suuri maa. Kaikki ovat kiinnostuneita, mitä tapahtuu armeijassamme ja maassamme. Nyt sitä voidaan näyttää, hän sanoi.

Xie Yuan Yuan, nuori nainen joka kertoi opiskelevansa Kuopiossa, mietti laivastovierailun viestiä.

– Toivottavasti se kannustaa laivastojenkin yhteistyöhön merellä. Ihmiskunnan tulevaisuus on merellä, sanoi Xie.

nainen väkijoukossa
Xie Yuan Yuan oli järjestänyt itselleen vapaapäivän.Juha Kivioja / Yle

Uutta ja vielä uudempaa

Media ja yleisö pääsevät vierailun aikana fregatti Yunchengille. Se on kahdeksan vuotta vanha alus, joka on palvellut muun muassa Kiinan laivaston operaatioissa Somalian rannikolla. Niissä on suojattu kauppalaivoja merirosvoilta.

– Tässä ovat ilmatorjuntaohjusten laukaisusiilot. Niissä on 32 ohjusta, esittelee komentajakapteeni Zhou Jian Jun aluksen etukannella.

Yunchengin siiloissa olevat ilmatorjuntahjukset ovat venäläisen Buk-ohjuksen kiinalaisversioita. Aluksella on lisäksi meritorjuntaohjuksia, sukellusveneiden torjunta-aseita, tykki ja helikopteri. Melko perusvarustus siis.

helikopteri ja kolme sotilasta laivan kannella
Komentajakapteeni Zhou Jian Jun esitteli fregatti Yunchengia. Taustalla aluksen helikopteri.Ahti Kaario / Yle

Vierailevan laivasto-osaston johtoalus, ohjushävittäjä Hefei on sen sijaan uusinta uutta mitä Kiinalla palveluskäytössä on. Sen kannella televisiokamera käsketään sulkemaan, eikä sinne päästetä yleisöä.

Kilpailijoita amerikkalaisille

Hävittäjä Hefein viistojen kylkien sisällä on uudenlainen tutka- ja asejärjestelmäkokonaisuus ja keulalla laivatykin lisäksi huippunopea automaattitykki, jolla on tarkoitus ampua alas kohti tulevat meritorjuntaohjukset.

sotalaivan komentosilta ja tykki
Hefein päätutka on komentosillan alla, ja nelikumainen laatta on osa sitä. Komentosilla edessä ohjusten torjuntaan tarkoitettu tykki.Ahti Kaario / Yle

Kiinalaisten tiedotusvälineiden mukaan järjestelmä vetää vertoja Yhdysvaltain ja sen liittolaisten laivojen Aegis-taistelujärjestelmälle, jota pidetään maailman parhaana. Aegisin sanotaan kykenevän torjumaan jopa ballistisia ohjuksia.

Joka tapauksessa Hefeillä on 64 ohjusten laukaisusiiloa, ja niissä muun muassa pitkän matkan ilmatorjuntaohjuksia. Ovatko sen tutkat ja tulenjohtojärjestelmät amerikkalaisten veroiset, on mahdoton sanoa, sillä tosipaikassa niitä ei ole kokeiltu.

sotalaiva ja iloista yleisöä
Hävittäjä Hefei juhlaliputuksessa.Ahti Kaario / Yle

Kiina tavoittelee suurta laivastoa

Kiinan tavoitteena on mennä alusten lukumäärässä Yhdysvaltain ohi. Amerikkalaisarvioiden mukaan Kiinalla on vuonna 2030 noin 500 sotalaivaa, kun Yhdysvalloilla olisi vain 350, kertoo uutissivusto CNN.

Viisi sotilasta asennossa laivan kannella
Hävittäjä Hefein miehistöä asennossa satamaan tullessa.Ahti Kaario / Yle

Laadullinen johtoasema on amerikkalaisilla, ainakin toistaiseksi. Yhdysvallat säilyy myös ylivoimaisena lentotukialusten määrässä, vaikka Kiina aikoo rakentaa niitäkin peräti kuusi kappaletta.

Se tekisi Kiinasta numero kakkosen maailman merimahtien joukossa.

Lue myös, miten tutkija näkee Kiinan ja Venäjän sotaharjoituksen Itämerellä: Osa Kiinan massiivista strategiaa

Katso video: Kiinalainen laivasto-osasto lipui Kustaanmiekan läpi vierailulle Helsinkiin

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and