Konkaripoliitikot: Finnairin hallituksen harkintakyky petti – “Lisäeläke kumottava ja yhtiön hallitus remonttiin”

Konkaripoliitikot kokoomuksen Ben Zyskowicz ja vihreiden Heidi Hautala vaativat Finnairin enemmistöomistajalta ryhdistäytymistä ja valmistautumista Finnairin hallituksen remonttiin.

Heidän mukaansa yhtiön hallituksen harkintakyky petti, kun he päättivät viime vuonna yksimielisesti yhtiön toimitusjohtaja Pekka Vauramon lisäeläkkeestä.

Molemmat poliitikot näkevät edessä yhtiön hallitusjäsenten tai mahdollisesti koko hallituksen vaihdoksen sen takia, että hallitus toimi enemmistöomistajan kantaa vastaan. Yrityselämän ja juridiikan hyvin tuntevan Ben Zyskowiczin mukaan hallitus toimi juridisesti oikein. Sen sijaan Zyskowicz pitää outona, jos enemmistöomistajan kantaa ei noudateta ja toimitaan tietoisesti sitä vastaan.

– Omistajaohjeissa on tulkinnanvaraisuutta, mutta jos yhtiön hallitus päättää tietoisesti vastoin enemmistöomistajan kantaa, silloin tämä hallitus on toiminut väärin, Zyskowicz päättelee Radio1:n Ykkösaamussa.

Yhtiökokouksessa hallitusremontti

Zyskowiczin mukaan valtion on nyt edellytettävä Finnairin hallitusta kumoamaan tehty toimitusjohtajan lisäeläkepäätös.

Enemmistöomistajan on joka tapauksessa toimittava seuraavassa yhtiökokouksessa ja arvioitava sellaista hallitusta. joka on sivuuttanut pääomistajan kannan Ben Zyskowicz

Hän painottaa, että yhtiön hallituksen on kunnioitettava valtio-omistajaa ja veronmaksajia samalla tavalla kuin kyseessä olisi esimerkiksi perheomistajan tahto. Vaikka Finnairin hallitus saisi kumottua lisäeläkepäätöksen, hän näkee, että hallituksessa on tehtävä remontti.

– Enemmistöomistajan on joka tapauksessa toimittava seuraavassa yhtiökokouksessa ja arvioitava sellaista hallitusta. joka on sivuuttanut pääomistajan kannan.

– On selvä asia, että enemmistöomistajan on mietittävä mikä on yhtiön hallituksen arviointikyky. Kyllä se on tässä pettänyt, europarlamentaarikko ja entinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala arvioi.

Sipilän poliittinen virhe

Hautalan mukaan yhtiöllä on asiassa juridinen vastuu, sen sijaan pääministeri Juha Sipilällä (kesk.) on asiassa poliittinen vastuu. Hautalan mukaan Sipilä ei ole ollut ajan tasalla Finnairin asioista. Valtioenemmistöisessä yhtiössä valtion äänen täytyy kuulua.

Tämä on onneton tilanne ja on onnetonta, että pääministeri otti itselleen omistajaohjauksen. Ei hänellä ollut aikaa tavata näitä toimitusjohtajia tai hallituksen puheenjohtajia Heidi Hautala

– Tämä on onneton tilanne ja on onnetonta, että pääministeri otti itselleen omistajaohjauksen. Ei hänellä ollut aikaa tavata näitä toimitusjohtajia tai hallituksen puheenjohtajia, eikä hänellä ollut realistista kuvaa tilanteesta.

Hautalan oman kokemuksen mukaan omistajaohjausministerin tehtävänä on laittaa peili yhtiön hallituksille. Peili, josta näkyy, miltä päätökset tulevat näyttämään. Hän pitää koomisena, että vedotaan vain siihen, että toimitaan juridisesti oikein. Yhtiön maine on myös kirjattu yhdeksi valtion omistajaohjauksen ohjeeksi, jotka on päivitetty viimeksi viime vuonna.

Toimitusjohtajan lisäeläke “tarpeeton”

Europarlamentaarikko Hautala kyseenalaistaa myös onko Vauramo ansainnut korotusta. Finnair teki vielä vuonna 2015 melko heikon tuloksen.

– Valtio on korostanut, että kaiken palkitsemisen pitää tulla aidoista saavutuksista, eikä mistään tuulen tuomasta, kuten alhaisista polttoainemaksuista Finnairin tapauksessa.

Tämän jälkeen on kummallista, että ei nähty miltä tämä tulee näyttämään. Tämä näyttää erittäin huolestuttavalta, eikä näin voi jatkua

– Tämän jälkeen on kummallista, että ei nähty miltä tämä tulee näyttämään. Tämä näyttää erittäin huolestuttavalta, eikä näin voi jatkua, Hautala tiivistää myös omaa huvitustaan asialle, joka tuli esille jo viime vuonna, mutta siitä kohistaan vasta nyt.

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo saa noin miljoona euroa palkkaa vuodessa. Siihen ei Zyskowiczin mukaan tarvita 130 000 euron eläkettä lisänä.

Ben Zyskowicz uskoo, että valtio-omistajan viiden vuoden takainen linjaus olla käyttämättä yhtiön johdon palkitsemiseen lisäeläkettä on pikkuhiljaa yleistymässä yhtiöiden johtajien sopimuksissa. Samalla katoaa syy myös käyttää sitä perusteluna kannustimeksi. Samoin on käynyt johtajien optioille ja etuusperusteisista eläkkeille johtajien sopimuksissa.

Lue myös:

Lintilä Ylelle: Finnair ja omistajaohjausosasto tiesivät, että lisäeläkepäätös on valtionhallinnon kannan vastainen

Analyysi: Ministeri polttaa näppinsä valtionyhtiöiden kanssa

Lintilä: Selvitykset Finnairin eläkepäätöksestä ristiriitaisia – Orpo: "Epäonnistunut päätös"

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and