KOK lupasi lisää apua viime kesän Rion olympialaisten järjestäjien velkataakkaan

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on suostunut avustamaan Rion olympialaisten järjestäjien velkoja 30-40 miljoonalla dollarilla (n. 26-36 miljoona euroa).

KOK:n johtoryhmä päätti asiasta kokouksessaan Lausannessa, Sveitsissä.

KOK:n johtoryhmä haluaa tarkempaa tietoa velasta ja kyseenalaisti lisämaksut keskusteltuan Rion olympialaisten järjestelykomitean puheenjohtajan Carlos Nuzmanin kanssa.

KOK toteaa lasunnossaan, että järjestö "on täyttänyt kaikki sitoumuksensa järjestelykomitean kanssa".

KOK:n mukaan ennätykselliseen avustussummaan ovat vaikuttaneet onnistuneet puitteet Riossa olympialaisille ja paralympialaisille.

Sopimuksen mukaisesti olympialaisten isäntäkaupunki ja järjestävä maa ovat velvollisia maksamaan kisoista koituneet mahdolliset velat.

Olympiakylän asunnnot ammottavat lähes tyhjinä

Kesäolympialaiset Rio de Janeirossa järjestettiin vuosi sitten.

Olympialaisia kiusasivat järjestelyongelmat, lipunmyynnin takkuaminen tietyissä lajeissa, korruptioskandaalit ja Brasilian pahin talouslama vuosikymmeniin.

Viime hetkellä järjestäjät tarvitsivat miljoonien dollareiden takuusumman paralympialaisten järjestelyihin.

Jotkut olympialaisiin valmistuneet rakennukset ja liikenneväylien uusiminen ovat olleet käyttökelpoisia.

Metrolinja, sataman kunnostaminen ja nopeat bussilinjat hyödyttävät koko kaupunkia.

Yksistään kaupungin infrastruktuurin rakentaminen maksoi arviolta 10 miljardia euroa.

Sen sijaan muutamat olympialaiset suorituspaikat ammottavat tyhjinä.

Esimerkkinä 20 miljoona dollaria maksanut olympialaisten golfkenttä kärsii pelaajapulasta.

Olympialaisten urheilijakylän 3 600 asunnosta on myyty vasta 10 prosenttia.

Viime kuussa AP:n analyysin mukaan Rion olympialaisten kokonaiskustannukset laskettiin nousevan 13,1 miljardiin dollariin.

Tarkkaa loppusummaa ja tappion suuruutta tuskin saadaan koskaan tietää.

Lähde AP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and