Katolisen poikakuoron jäseniä hakattiin ja raiskattiin vuosikymmeniä – uhreja on ainakin 547

Tunnetun saksalaisen katolisen poikakuoron jäsenten hyväksikäyttö perustui tuoreen selvityksen mukaan järjestelmälliseen väkivaltaan. Vuosikymmeniä kestänyttä hyväksikäyttöä tutkinut asianajaja Ulrich Weber arvioi, että uhreja on ainakin 547.

Baijerilaisen Regensburgin kaupungin katolisen tuomiokirkon tuhat vuotta toimineen Domspatzen-kuoron hyväksikäyttö alkoi paljastua vuonna 2010. Uhrit kuvailivat vuosiaan poikakuorossa elämänsä kauheimmaksi ajaksi, jota leimasivat pelko, väkivalta ja toivottomuus.

Weberin julkistaman tutkimusaineiston mukaan vuodesta 1945 alkaen 500 poikaa joutui fyysisen väkivallan uhreiksi, ja 67 kärsi seksuaalisesta väkivallasta.

Väkivalta oli päivittäistä ja raakaa

Tutkimuksen mukaan hyväksikäyttäjiä oli lähes viisikymmentä. Tekijät olivat sisäoppilaitoksen johtajia, esikoulunjohtajia ja muita työntekijöitä, kertoo saksalainen Frankfurter Allgemeine-sanomalehti.

Teot painottuvat 1960- ja 1970-luvuille, mutta kuorolaisia on pahoinpidelty jopa vuoteen 1992 asti.

Uhrit kuvailivat kuoron Etterzhausenissa ja Pielenhofenissa toimineita esikoulujaa helvetiksi, vankilaksi ja keskitysleiriksi. Heidän mukaansa kuoron koulussa vietetty aika oli heidän elämänsä vaikeinta, koska se oli täynnä pelkoa, väkivaltaa ja avuttomuutta.

Väkivalta oli päivittäistä ja usein raakaa. Entiset kuorolaiset ovat kertoneet raiskauksien lisäksi myös rajusta hakkaamisesta ja nälkiinnyttämisestä kuoron sisäoppilaitoksessa.

Paavin veli vaikeni väkivallasta

Weberin mukaan kuoron sisäoppilaitosten ongelmista vaiettiin. Kuoroa johti vuosina 1964–1994 paavi Benedictusin veli Georg Ratzinger, joka Weberin tutkimusraportin mukaan sulki silmänsä väkivallalta eikä puuttunut siihen.

Weberin mukaan ei ole kuitenkaan todisteita, että Ratzinger olisi tiennyt poikiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. 93-vuotias Ratzinger on sanonut, ettei kukaan esittänyt hänelle tuolloin syytöksiä hyväksikäytöstä.

Useimmat syyllisiksi epäillyistä välttynevät rangaistuksilta, koska tapaukset ovat vanhentuneet. Regensburgin hiippakunta on tarjoutunut maksamaan uhreille 5 000–20 000 euroa korvauksia.

Saksan katolista kirkkoa ovat ravisteleet viime vuosina useat lasten hyväksikäyttötapaukset. Muun muassa berliiniläisessä jesuiittojen eliittikoulussa kaksi pappia käytti lapsia systemaattisesti seksuaalisesti hyväkseen 1970–1980-luvuilla.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and