Istuva presidentti johtaa äänenlaskentaa Keniassa – Oppositio syyttää tuloksia väärennetyiksi

Kenian istuva presidentti Uhuru Kenyatta johtaa tiistaisten presidentinvaalien ääntenlaskentaa. Vaalilautakunnan verkkosivujen mukaan Kenyatta oli saanut 55 prosenttia äänistä, kun noin kolme neljäsosaa äänestyspaikoista oli kertonut tuloksistaan.

Oppositioehdokas Raila Odingan mukaan tulokset ovat kuitenkin mielikuvituksen tuotetta ja väärennettyjä.

– Omien työntekijöidemme ennusteet näyttävät, että me olemme selvässä johdossa, Odinga sanoi.

Odinga sanoi myös, että Keniaa kuohuttanut vaalivirkailijan raaka murha liittyi vaalivilppiin. Vaalilautakunnan viestinnästä ja teknologiasta vastanneet virkailijan Chris Msandon kidutettu ruumis löytyi viikko sitten pääkaupunki Nairobin laitamilta.

– Pelkäämme, että tämä oli juuri se syy, miksi Chris Msando murhattiin.

Presidentti Kenyattan Jubilee-puolueen pääsihteeriä Raphael Tunjua opposition väitteet eivät vakuuttaneet.

– En odottanut mitään muutakaan Nasa-puolueelta, hän sanoi.

Vaalit sujuivat rauhallisesti

Sanasota ei lupaa hyvää Kenian vakauden kannalta. Vuonna 2007 väitteet vaalivilpistä johtivat mellakoihin ja väkivaltaisuuksiin, jotka johtivat noin 1 100 ihmisen kuolemaan ja 600 000 ihmisen pakenemiseen kodeistaan.

Vuonna 2013 vaalit sujuivat rauhallisesti.

Toistaiseksi väkivaltaisuuksista ei ole kerrottu. Vaalilautakunnan mukaan äänestys eteni sujuvasti pienistä teknisistä vaikeuksista ja viivästyksistä huolimatta. Lautakunta kannustaa ihmisiä odottamaan lopullisia tuloksia.

Lue myös: Kenialaiset käyvät tänään vaaliuurnille – Näiden syiden takia väkivallan leimahtamista on syytä pelätä

Lähteet: AFP, Reuters, AP

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and