Israelin suurlähetystön luona Jordaniassa tapahtui ampumavälikohtaus

Israelin suurlähetystön luona on tapahtunut myöhään sunnuntai-iltana ampumavälikohtaus Jordanian pääkaupungissa Ammanissa.

Vahvistamattomien tietojen mukaan yksi jordanialainen kuoli ja yksi israelilainen haavoittui. Välikohtauksen syystä ei ole vielä varmuutta.

Israelia on viime päivinä kuohuttanut kiista Temppelivuoren turvallisuusjärjestelyistä. Kolme palestiinalaismiestä tappoi reilu viikko sitten Temppelivuorella kaksi israelilaista poliisia. Sen jälkeen Israel asensi paikalle metallinpaljastimet.

Israel sanoo, että metallinpaljastimien tarkoitus on estää uudet iskut. Palestiinalaiset pelkäävät, että Israel yrittää tiukentaa otettaan sekä muslimeille että juutalaisille uskonnollisesti tärkeästä paikasta. Alueen hallinnointi on aina ollut poliittisesti herkkä kysymys.

Kiista on aiheuttanut Israelissa ja palestiinalaisalueilla levottomuuksia, joissa on kuollut perjantain jälkeen kahdeksan ihmistä.

Asia on puhuttanut myös Jordaniassa, sillä se hallinnoi virallisesti muslimien pyhiä paikkoja Temppelivuorella. Jordanian viranomaiset ovat vaatineet metallinpaljastimien poistamista. Tuhannet ihmiset osoittivat perjantaina mieltään Jordaniassa uusia turvajärjestelyitä vastaan.

Lähteet: AP, Reuters, Yle

Lue lisää:

Taistelu Temppelivuoren herruudesta – Jerusalemilainen kukkula on uusimman väkivallankierteen keskiössä

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and