FT: EU pelkää kärsivänsä Yhdysvaltojen harkitsemista uusista Venäjä-pakotteista – Komissio varautuu vastatoimiin

Talouslehti Financial Timesin mukaan Euroopan komissio on alkanut valmistautua vastatoimiin, mikäli Yhdysvallat määrää uusia Venäjän vastaisia talouspakotteita ottamatta huomioon EU:n etuja.

Brysselissä ollaan huolissaan siitä, että pakotteet vahingoittavat etenkin eurooppalaisia energiayhtiöitä, joilla on tiiviit yhteydet Venäjään.

Financial Timesin näkemän valmistelevan kokousasiakirjan mukaan EU pyrkii saamaan presidentti Donald Trumpin hallinnolta julkisen tai kirjallisen vakuutuksen siitä, että pakotteet eivät haittaa unionin etuja.

Asiakirjan mukaan komission tulisi toimia muutaman päivän sisällä, mikäli Yhdysvallat sivuttaa EU:n huolet uusista pakotteista. Bryssel voisi käyttää eurooppalaista lainsäädöntöä estääkseen pakotteiden tunnustamisen tai täytäntöönpanon. Myös vastatoimet Maailman talousjärjestössä WTO:ssa olisivat mahdollisia.

Financial Timesin mukaan komission on määrä keskustella asiasta keskiviikkona. Yhdysvaltain kongressi pääsi viikonloppuna poliittiseen yhteisymmärrykseen uusista Venäjä-pakotteista. Lakipaketti voi nyt päätyä presidentti Trumpin hyväksyttäväksi jo ennen kuun vaihdetta.

Toistaiseksi Trumpin suhtautumisesta Venäjä-pakotteisiin on ristiriitaista tietoa. Tiedossa ei myöskään ole, miten komission nyt julkisuuteen vuodettu vastaus tulee mahdollisesti vaikuttamaan Trumpin harkintaan.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and