Euroopan unioni järjestää kunniakansalaiselleen Helmut Kohlille suuren muistotilaisuuden – Yle näyttää suorana

Euroopan unionin johto kokoontuu Strasbourgiin osoittamaan kunnioitustaan 16. kesäkuuta edesmenneelle Saksan entiselle liittokanslerille Helmut Kohlille.

Muistotilaisuus alkaa Suomen aikaa kello 12.

Helmut Kohl toimi Saksan liittokanslerina vuosina 1982 – 1998 ja häntä pidetään yhtenä suurimmista vaikuttajista EU:n Maastrichtin sopimuksen ja eurojärjestelmän synnyn taustalla. Kohl on historian toisena henkilönä saanut arvonimen Euroopan unionin kunniakansalainen.

Tilaisuudessa puhuvat mm. EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, EU-parlamentin puhemies Antonio Tajani, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja Saksan nykyinen liittokansleri Angela Merkel.

Jäähyväisensä Kohlille jättävät mm. Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton ja Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev.

Suomesta tilaisuuteen osallistuvat pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.).

Kohlin arkkua kantavat Saksan asevoimien kunniapataljoonan sotilaat. Musiikista vastaa Strasbourgin yliopiston orkesteri, joka soittaa mm. hautajaismarssin Georg Friedrich Händelin oratoriosta Saul sekä osan Ludvig van Beethovenin 7. sinfoniasta.

Helmut Kohlin varsinainen hautajaistilaisuus pidetään myöhemmin Speyerin katedraalissa ja hänet haudataan lähelle kotipaikkaansa Ludwigshafenia.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and