Etelämantereelta löytyi 118 vuotta vanha vesivärimaalaus – maalari koki epäonnisen lopun

Tutkijat ovat löytäneet 118 vuotta vanhan vesivärimaalauksen Etelämantereelta. Kuollutta lintua esittävä maalaus on säilynyt lähes vahingoittumattomana, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Teos löytyi mökistä, jonka norjalaiset löytöretkeilijät olivat rakentaneet aikoinaan Cape Adareen. Paperikasa oli hautautunut pölyn, homeen ja pingviinien jätösten alle.

Paperikasa löytyi jo syksyllä 2016. Etelämantereen perintöä suojelevan uusiseelantilaisen järjestön konservaattori Josefin Bergmark-Jimenez huomasi maalauksen myöhemmin puhdistaessaan papereita.

Maalauksen lintu on puukiipijä. Teoksen löytymisestä ilmoitettiin vasta tiistaina.

Maalaus on säilynyt kylmässä ja pimeässä hyvin

Maalauksen tekijän uskotaan olevan brittilöytöretkeilijä Edward Wilson. Hän kuoli epäonnisella tutkimusmatkalla etelänavalle vuonna 1912.

Wilsonin uskotaan maalanneen puukiipijän todennäköisesti Euroopassa, kun hän toipui tuberkuloosista. On mysteeri, miten maalaus päätyi hänen mukaansa vaaralliselle löytöretkelle.

Bergmark-Jimenezin mukaan vesivärimaalaus on säilynyt hyvin, koska se on ollut kaikki nämä vuodet pimeässä ja kylmässä, kertoo sanomalehti The Guardian.

Paikka, josta maalaus löytyi, on suojeltu. Siksi maalaus sekä muut mökistä löytyneet sadat esineet palautetaan paikoilleen.

Scottin mukana etelävalle

Wilson osallistui kapteeni Robert Falcon Scottin johtamalle matkalle etelänavalle. Ryhmä saavutti etelänavan vuonna 1912, mutta sai kuulla norjalaisen naparetkeilijä Roald Amundsenin ehtineen navalle ensin.

Paluumatkalla ryhmä joutui ankarassa säässä pahoihin vaikeuksiin. Yksi ryhmän jäsenistä sai vakavan päävamman ja kuoli pian. Toinen jäsen käveli pois miesten teltasta, eikä enää palannut.

Sen jälkeen Wilson, Scott ja ryhmän kolmas jäsen jäivät loukkuun lumimyrskyyn. He jäätyivät ja nääntyivät kuoliaaksi teltassaan.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and