Erkki Virtasen kolumni: Poliitikon ura kun politikointi päättyy

Tein kolmannesvuosisadan ministeriöissä töitä, joissa jouduin ja sain olla tekemissä hallituksen ministereiden kanssa, parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten vaan, yötä päivää. Monenlaista kulkijaa tapasin

Kesällä osui käteeni lehtijuttu, jossa kertoiltiin, mikä on ollut maamme puoluejohtajien elämänkulku viime vuosikymmeninä, kun puolueen johtaminen on jäänyt taakse, vapaaehtoisesti tai pakon edessä. Oli itse asiassa aika mielenkiintoista luettavaa. Seuraavassa muutama tämmöisen täysin puolueiden ulkopuolisen eläkeläisen kommentti.

Ensimmäinen havainto oli tietysti se, että kaikki isojen puolueiden johtajat ovat toimineet ministereinä, valtaosa myös pääministereinä. Ja kovin moni on jatkanut kotimaan politiikassa puheenjohtajuuden jälkeenkin.

Mutta jos katselee näiden ihmisten elämää puheenjohtamiskauden jälkeen, puolueilla on eroja.

Aloitanpa demareista, sehän oli maan mahtavin puolue vielä viime vuosituhannella.

Ulf Sundqvist joutui jättämään paikkansa, kun omat ja veljen rahat olivat menneet vähän sekaisin Uffen johtaman pankin rahojen kanssa, mutta on pärjäillyt konsulttina.

Uffen jälkeen puoluetta ja paljolti maatakin johti toistakymmentä vuotta Paavo Lipponen. Hän sitten siirtyi vähitellen hyvätuloiseksi konsultiksi, jolta toki riittää edelleen hyviä neuvoja myös yhteiskunnallisiin asioihin.

Eero Heinäluoma ja Jutta Urpilainen ovat jatkaneet valtakunnanpolitiikassa, kun aika jätti puheenjohtajan hommista.

Keskustapuolueen kuva on värikkäämpi. Esko Aho siirtyi Sitran johtamisen kautta kokonaan liike-elämän hommiin. Hänen seuraajansa, Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki päätti tunnetuista syistä heittää hommat sikseen ja häipyi EU-parlamenttiin.

Jäätteenmäen seuraajan Matti Vanhasen pesti kesti aika kauan, kunnes hän osin terveydellisistä syistä joutui vetäytymään järjestöelämään. Nyt mies voi taas hyvin, on oikein presidenttiehdokkaanakin.

Ei Mari Kiviniemenkään puheenjohtajuus ja pääministerikausi ihan putkeen mennyt, mutta Pariisista OECD:stä löytyi oiva apulaispääsihteerin paikka nauttia elämästä.

Kokoomus on toiminut aika lailla toisella tapaa. Se on onnistunut hankkimaan kaikille vähemmän onnistuneille puheenjohtajilleen ulkomailta upeita posteja.

Pertti Salolainen lähetettiin aikoinaan määräämättömäksi ajaksi suurlähettilääksi Lontooseen. Ville Itälä nautiskelee elämästään EU:n tilintarkastustuomioistuimessa Luxemburgissa ja samaan kaupunkiin suuntaa myös Alexander Stubb Euroopan Investointipankin EIB:n varapääjohtajaksi. Siinä välissä Jyrki Katainen hoiti itselleen paikan Brysselissä komission varapuheenjohtajana.

Sinänsä hienoa. Toki tiedämme, että nämä apulais-, vara- ja sen sellaiset hommat ovat maakohtaisia poliittisia kiintiöpaikkoja. Ei esimerkiksi EIB:n varapääjohtajan tietenkään oleteta mitään tekevän, päinvastoin. Rahasto lainaa vuosittain paljon enemmän rahaa kuin on Suomen valtion budjetti. Hommaa hoitavat alan ammattilaiset, meidän kaikkien onneksi.

Sauli Niinistö oli hänkin kokoomuksen puheenjohtaja. Hänen myöhempi uransa tunnetaan aika hyvin.

Muiden puolueiden puheenjohtajat ovat pääsääntöisesti jatkaneet politiikassa puheenjohtajakautensa jälkeen. Näkyvin poikkeus on Suvi-Anne Siimes, joka sekä jätti eduskunnan että puolueensa. Timo Soinin tulevia kuvioita kovasti arvuutellaan.

Mitä me tästä kaikesta opimme?

Emme luultavasti mitään.

Erkki Virtanen

Kirjoittaja on työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö, joka jäi eläkkeelle 45 vuoden virkamiesuransa jälkeen. Nyt Virtanen vaeltelee mökkipaikkakuntansa Tammelan saloilla ja seuraa ja kommentoi valtiontalouden nykytilaa. Poliittisesti yhä sitoutumaton.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and