BBC: Osa Lontoossa paloriskirakennuksista evakuoiduista kuuli evakuoinnista ensimmäiseksi uutisista

Lontoossa osa mahdollisen tulipaloriskin takia kodeistaan evakuoiduista sanoo saaneensa evakuoinnista huonosti tietoa viranomaisilta. Myös muun viranomaistuen puutteesta on valitettu.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelemat asukkaat kertovat, että osa Pohjois-Lontoossa evakuoiduista kuuli kotitalonsa tyhjentämisestä ensimmäiseksi uutisista. Osa evakuoiduista ei tiennyt, missä he asuisivat evakuoinnin ajan.

Pohjois-Lontoon Camdenissa yli 800 asuntoa evakuoitiin paloturvallisuushuolien takia. Evakuointiin ryhdyttiin, koska tornitalojen päällyste on samanlainen kuin Grenfell Tower -tornitalossa, jonka viimeviikkoisessa tulipalossa oletetaan kuolleen noin 80 ihmistä.

Tornitaloihin on määrä tehdä kiireelliset turvallisuustarkastukset. Camdenin paikallishallinto on päättänyt poistaa paloriskiksi todetun päällysteen viidestä tornitalosta.

Paikallisviranomaisten mukaan evakuoiduille on varattu hotellihuoneita ja muita majoituksia. Viikonlopun aikana evakuoitujen talojen asukkaat pääsevät hakemaan tavaroitaan asunnoistaan pelastusviranomaisten valvonnassa.

Paikallishallinnon johtaja Georgia Gould arvioi BBC:lle, että työ evakuoiduissa tornitaloissa kestää kolmesta neljään viikkoa.

“En tiedä, mitä tehdä”

BBC haastatteli Camdenin tornitalojen asukkaita näiden poistuessa kodeistaan evakuointien alkaessa. Moni haastatelluista vaikutti epätietoisilta siitä, minne he majoittuisivat ja kuinka pitkäksi aikaa.

– Neljältä päivällä meille sanottiin, että kaikki on kunnossa ja tarkastukset on tehty, sanoo yhdessä tornitalossa asuva opettaja Kim Price.

– Mutta nyt aivan äkkiä saimme tietää, että meidän on lähdettävä. Olemme saaneet kahdessa päivässä kaksi kirjettä, toisessa sanottiin, että olemme turvassa ja toisessa, että olemme vaarassa. En tiedä, mitä tehdä, 14-vuotiaan poikansa kanssa talossa asuva Price sanoi.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and