Analyysi: Trumpin sote-uudistus kuin Suomessa – Nollapisteessä

Republikaanit ja presidentti Donald Trump on palautettu lähtöruutuun Yhdysvaltain terveydenhuollon järjestämisessä.

Kuuden kuukauden aikana Trumpin ja puolueen tärkein vaalilupaus – ja nyt todistettavasti monien republikaanienkin mielestä uhkaus – on jo toistamiseen tänä vuonna vaiheessa, jossa jatko on täysin auki.

Kuulostaa jotenkin suomalaiselta.

Iso osa amerikkalaisista ei ymmärrä kokonaisuutta, yksityiskohdat ovat täynnä ristiriitoja, kaikkea ei ole kerrottu, kustannusarviot ovat käsittämättömiä ja markkinat häiriintyvät. Pahimmassa tapauksessa potilaita jää vähintään heitteille. Joku saattaa jopa kuolla hoidon puutteeseen.

Yhdysvalloissa uhkakuvat ovat vakavampia ja todellisempia kuin Suomessa, koska Yhdysvalloissa terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat teollisuusmaiden maailman heikoimpia.

Presidentti Trumpin maanantai-yön tviitit paljastavat, että presidentille tärkeintä on taistelu. Voitto, hinnalla millä hyvänsä. Hänen maineestaan ja potilaista viis.

Kun Trump käännytti maanantaina illallispöydän ääressä kymmenkuntaa epävarmaa republikaanisenaattoria kantansa taakse, kaksi yllätysnimeä lipesi riveistä.

Kun kuvio valkeni Trumpille, hän jyrähti: ”Kaatakaa Obamacare ja aloittakaa puhtaalta pöydältä. Demokraatit tulevat kyllä mukaan”.

Demokraatit eivät tule. Eivät näillä ehdoilla. Että seitsemän vuotta voimassa ollut terveydenhuolto-ohjelma kaadettaisiin ja uuden luominen aloitettaisiin tyhjästä.

Demokraatit eivät ole koskaan kiistäneet, etteikö valtavassa lakikokonaisuudessa olisi korjattavaa. He ovat valmiita korjaukseen, mutta näillä ehdoilla puolueet eivät mahdu edes samalle kongressin käytävälle.

Trumpin ja republikaanien esitykset ovat pitkin kevättä kaatuneet kiireeseen, asiantuntemuksen puutteeseen ja ylimieliseen salailuun.

Tämän ovat tajunneet nekin äänestäjät, jotka yhä tukevat presidenttiään.

Alkukesästä edustajainhuone hyväksyi moneen kertaan korjatun uuden terveydenhuoltoesityksen niukasti. Senaatti on vaikeampi pala, koska siellä republikaaneilla on vain niukka enemmistö äänin 52–48.

Uudet muutokset on tehty julkisuudelta piilossa. Ilman ensimmäistäkään julkista kuulemista, asiantuntijakeskustelua tai -arviota.

Kun yksityiskohtia alkoi vuotaa julkisuuteen, demokraatit tekivät kovaa jalkatyötä osavaltioissa ja selittivät, mitä republikaanien malli käytännössä tarkoittaisi.

Republikaanien viimeisimmän esityksen hyväksyminen ja Obamacaren kaataminen olisivat merkinneet muun muassa tuhansien vanhusten hoitokotien sulkemista ja kroonisesti sairaiden hoidon äkillistä katkeamista.

Yksi suurimmista muutoksista olisi ollut, että kaikkia kansalaisia ei voisi nykyisen verorangaistuksen tapaan pakottaa ottamaan terveysvakuutusta. Vakuuttamattomien määrä siis kasvaisi.

Köyhimmille talouksille republikaanit tarjosivat kevennettyä vakuutusmallia, joka ei käytännössä olisi korvannut kaikkia pitkäaikaissairauksia. Pienet yritykset olisi tyystin vapautettu työntekijöidensä vakuuttamisesta.

Obaman mallissa valtio on tukenut edullisten vakuutusten ostoa. Tämä johti osaltaan siihen, että keskituloisten vakuutusmaksut nousivat rajusti.

Demokraattien senaattori Bernie Sanders on kerännyt suuret yleisöt, kun hän on selittänyt, kuinka suuret verohelpotukset republikaanien malli toisi vakuutusyhtiöille ja suuryrityksille.

Olin runsas viikko sitten Länsi-Virginiassa kuuntelemassa Sandersin tilaisuutta, jossa yleisö kertoi kuukauden tarkkuudella, milloin heitä uhkaa hoidon loppuminen ja kuolema, jos Obamacare ei enää suojaa heitä.

Republikaanit etenevät nyt hätääntyneinä, tunti kerrallaan. Senaatin puhemies Mitch McConnell yrittää totella presidentin tviittiä ja saada senaattorit pelkästään kaatamaan Obamacaren. Ajatus on, että uusi, parempi ja halvempi malli kehiteltäisiin kahdessa vuodessa.

Jo nyt vaikuttaa siltä, että riittävän monen republikaanisenaattorin on mahdotonta sitoutua tähänkään.

Kahden vuoden epävarma ajanjakso sotkisi vakuutusmarkkinat nykyistä pahemmin. Ja ennen kaikkea ihmisten arjen täydellisesti.

Muutokset vaativat demokraattien tuen. Taitavasti pelatessaan heillä on jokeri kädessään poliittisessa kaupankäynnissä. Terveydenhuoltouudistus ei ole presidentti Trumpin ainoa murheenkryyni – syksyllä pitäisi aloittaa suuri verouudistus, hyväksyä budjetti, selvittää Venäjä-kytkennät ja muurikin pitäisi rakentaa.

Obamacaren luotiin pelkästään demokraattien voimin, republikaaanit eivät olleet siinä mukana. Republikaanit eivät pysty edes enemmistöllään kaatamaan terveydenhuoltopakettia, joten republikaanien ja demokraattien on pakko hakea ainakin jonkinlaista yhteistyötä.

Yhdysvalloissa sote-uudistus on kahden kauppaa. Suomessa uudistuksessa on onneksi useampi pelaaja, ja mahdollisuudet potilaan hengen säästävään ratkaisuun siinä mielessä paremmat.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and