Analyysi: Mistä on kyse Donald Trump Juniorin tapauksessa ja keitä ovat tapaamiseen osallistuneet venäläiset?

Julkisuuteen tipahtelee yhä uusia tiedonmuruja Donald Trump nuoremman ja venäläisasianajajan tapaamisesta viime kesänä.

Uusimpana käänteenä tapaamisen henkilömäärä kasvoi – joukkoon liittyi venäläis-yhdysvaltalainen lobbari Rinat Ahmetšin.

Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaan liittyvissä eriasteisissa tutkinnoissa yritetään selvittää Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja erityisesti sitä, tekikö kampanja jonkinlaista yhteistyötä venäläisten kanssa.

Miksi tapaamisesta nousi kohu?

Trumpin lähipiirin ja venäläisen asianajajan tapaaminen viime vuoden kesäkuussa osoittaa ainakin sen, että kampanjaväki oli kiinnostunut vastaanottamaan Venäjän viranomaisilta tulevia arkaluontoisia tietoja, jos tiedoista olisi haittaa Clintonin kampanjalle.

Tämä käy suoraan ilmi Donald Trump nuoremman julkaisemasta sähköpostikirjeenvaihdosta.

Tapaamiseen kytkeytyy vahvasti Yhdysvaltain kongressin säätämän Magnitski-lain vastainen venäläislobbaus.

Miten tapaaminen järjestettiin?

Vyyhti näyttää lähteneen liikkeelle sähköpostista, jonka brittiläissyntyinen Rob Goldstone lähetti Donald Trumpin vanhimmalle pojalle Donald Trump Juniorille 3. kesäkuuta 2016.

Entinen iltapäivälehtitoimittaja Goldstone työskentelee musiikkialalla PR-edustajana. Hän kertoi venäläisen pop-laulajan Emin Agalarovin lähestyneen häntä tiedoilla, jotka voisivat kiinnostaa Trumpin kampanjaa.

Agalarovin isä on kiinteistömagnaatti Aras Agalarov, jonka kanssa Donald Trump teki yhteistyötä, kun hän toi Miss Universum -kisat Moskovaan 2013.

Goldstonen sähköpostin mukaan Venäjän ”kruununsyyttäjä” [Venäjällä ylin syyttäjänviranomainen on valtionsyyttäjä Juri Tšaika] olisi tapaamisessa Aras Agalarovin kanssa tarjonnut virallisia asiakirjoja ja informaatiota, jotka olisivat raskauttavia demokraattien presidentinttiehdokkaalle Hillary Clintonille.

Goldstonen mukaan Venäjän viranomaiset haluaisivat auttaa Trumpin kampanjaa näillä tiedoilla. Goldstone järjesti Trumpin lähipiirille tapaamisen venäläisen "valtion asianajajan" (government attorney) kanssa.

Tämä oli siis asianajaja Natalia Veselnitskaja.

Tapaaminen järjestyi 9. kesäkuuta Trump Towerissa New Yorkissa.

Tapaamisessa olivat Trumpin lähipiiristä läsnä Donald Trumpin vanhin poika Donald Trump Jr, Trumpin vävy Jared Kushner, Trumpin tuolloinen kampanjapäällikkö Paul Manafort.

Heitä saapuivat tapaamaan venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja ja uusimman tiedon mukaan myös lobbari Rinat Ahmetšin. Myös Rob Goldstone oli mukana tapaamisessa.

Donald Trump nuoremman mukaan Veselnitskajalla ei ollutkaan tarjolla kiinnostavaa tietoa vaan tämä halusi puhua venäläislapsien adoptoinneista Yhdysvaltoihin – teema, joka kytkeytyy Venäjän johtoa ärsyttävään Magnitski-lakiin.

Trumpin mukaan tapaaminen ei johtanut mihinkään.

Mistä on kyse Magnitski-laissa ja miten se liittyy tapaamiseen?

Magnitski-laki on Yhdysvaltain vuosina 2012–2013 toimeenpanema laki, jonka tarkoituksena on rangaista venäläisen asianajaja Sergei Magnitskin kuolemaan yhdistettyjä henkilöitä.

Magnitski oli asianajaja, joka paljasti 230 000 dollarin arvoisen verohuijauksen, johon osallistui venäläisiä virkamiehiä. Tutkinnan jälkeen hän istui 11 kuukautta moskovalaisessa vankilassa ilman oikeudenkäyntiä, ja lopulta kuoli vankeudessa vuonna 2009.

Magnitskin nimeä kantavan lain nojalla kaiken kaikkiaan 18 venäläiseltä on kielletty maahantulo Yhdysvaltoihin, eivätkä he voi käyttää Yhdysvaltain pankkijärjestelmää.

Laki suututti Venäjän hallinnon, joka vastatoimena kielsi venäläislasten adoptiot Yhdysvaltoihin. Lisäksi 18:n Yhdysvaltain viranomaisen maahantulo Venäjälle kiellettiin.

Magnitskin paljastusten perusteella Yhdysvallat myös jäädytti Prevezon-nimisen yrityksen varoja, ja yhtiön omaisuudesta käynnistyi oikeuskiista.

Trump Junioria tavannut asianajaja Natalia Veselnitskaja on toiminut juuri Prevezonin asianajajana ja lobannut Magnitski-lakia vastaan Yhdysvalloissa.

Kuka on Natalia Veselnitskaja?

Venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja.
Venäläinen asianajaja Natalia Veselnitskaja.Juri Martjanov / AFP

Prevezonin omistaa venäläinen liikemies Denis Katsyv. Veselnitskaja on toiminut Katsyvin perheen asianajajana.

Natalia Veselnitskajaa on kuvailtu sekä Kremlin sisäpiiriläiseksi että pikkutekijäksi.

The New York Timesille Veselnitskaja on ”pelkoa herättävä Moskovan sisäpiiriläinen”. Bloomberg View -kolumnissa journalisti Leonid Bershidsky puolestaan kuvaa häntä alemman tason kontaktiksi, jonka kytkökset ovat ennen kaikkea pääkaupunkia ympäröivän Moskovan alueen syvästi korruptoituneissa maanomistuskuvioissa.

PR-mies Rob Goldstone nimitti sähköpostissaan Veselnitskajaa valtion lakimieheksi (government attorney), mutta Veselnitskaja itse kiistää kytkökset Venäjän valtioon. Kreml sanoo, ettei sillä ole ollut tietoa Veselnitskajan tapaamisesta Trumpin tiimin kanssa.

Brittiläisen The Guardian -lehden lähde kertoo, että Veselnitskaja tuntisi entisen aviomiehensä kautta henkilökohtaisesti Venäjän valtionsyyttäjän Juri Tšaikan.

Tämä voisi siis olla Rob Goldstonen sähköpostiviestissä mainittu ”kruununsyyttäjä”.

Asianajajana Veselnitskajan tiedetään hoitaneen maanomistukseen kytkeytyviä riitajuttuja pääkaupunkia ympäröivän Moskovan alueen oikeusistuimissa. Moskovan alueella on ilmeisesti syntynyt Veselnitskajan kytkös Katsyvin liikemiesperheeseen.

Perheen patriarkka Pjotr Katsyv toimi aikoinaan Moskovan alueen liikenneministerinä. Nykyään hän on Venäjän valtionrautateiden varajohtaja.

Yhdysvalloissa Veselnitskaja siis työskenteli Pjotr Katsyvin pojan Denis Katsyvin omistamalle Prevezonille, jota epäiltiin sekaantumisesta Magnitski-tapauksen rahanpesuun.

Veselnitskajalle ei myönnetty viisumia vuonna 2015, mutta hän saapui maahan oikeusjuttuun osallistumista varten Yhdysvaltoihin ilmeisesti oikeusministeriön myöntämällä poikkeusluvalla.

Jopa Prevezon-oikeusjuttua enemmän Veselnitskajaa näyttää työllistäneen lobbaus Magnitski-lakia vastaan. Veselnitskaja oli mukana perustamassa Yhdysvaltoihin organisaatiota lobbaamaan Maginitski-lakia vastaan.

The Human Rights Accountability Global Initiative (HRAGI) kertoo tavoitteekseen saada aloitettua uudelleen venäläislasten adoptoinnit Yhdysvaltoihin. Venäjä jäädytti adoptiot nimenomaan vastavetona Magnitski-laille.

Ylen tutkiessa HRAGI:n sivuja 14. heinäkuuta ainoastaan järjestön etusivu toimii, ja valikkojen alta löytyy tyhjiä sivuja.

Veselnitskaja itse kertoo, että tapaamisessa Trumpin lähipiirin 9. kesäkuuta 2016 kanssa oli kyse puhtaasti Magnitski-laista ja adoptoinneista. Hän kiistää tarjonneensa tietoa Hillary Clintonin kampanjasta.

Pian kesäkuun 9. tapaamisen jälkeen Veselnitskaja osallistui Washingtonissa tilaisuuteen, jossa esitettiin Andrei Nekrasovin ohjaama elokuva Magnitskin tapauksesta. Elokuva kyseenalaistaa Magnitskin kuoleman olleen Venäjän viranomaisten syytä.

Veselnitskaja nähtiin myös Yhdysvaltain kongressin istunnossa Venäjä-suhteista yhdessä lobbari Rinat Ahmetšinin kanssa.

Kuka on Rinat Akhmetšin?

Perjantaina selvisi, että tapaamiseen Trump Towerissa 9. kesäkuuta osallistui myös venäläis-amerikkalainen lobbaaja Rinat Ahmetšin.

Yhdysvaltalainen toimittaja Steve Levin on kirjassaan "Öljy ja kunnia" kirjoittanut Ahmetšinin olevan entinen sotilastiedustelija. Tv-kanava NBC:n mukaan Yhdysvaltain viranomaiset uskovat Ahmetšinin olevan yhä yhteyksissä venäläisiin tiedustelupalveluihin.

The Guardian -lehti puolestaan kertoo, että Ahmetsin käytti tiedusteluyhteyksiään jopa myyntivalttina kaupatessaan palveluksiaan lobbarina.

Yhdysvalloissa asuva venäläinen toimittaja Karina Orlova on todennut, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu pitää Ahmetšinia "pseudoasianajajana", joka ajaa joko Kremlin tai suurten venäläisten yritysten asioita.

Vuosien varrella Ahmetšinin nimi on yhdistetty moniin erilaisiin Venäjän ja entisten Neuvostoliiton alueella tapahtuneisiin poliittisiin valtakamppailuihin, kuten entistä venäläistä kansanedustajaa kohtaan kohdistuneeseen likakampanjaan.

Washington DC:n tuomioistuin on myös kerran syyttänyt Ahmetšinia laajan hakkerihyökkäyksen ideoinnista venäläiseen kalium-kaivokseen liittyneen riidan yhteydessä. Samassa yhteydessä myös tuomioistuin syytti Ahmetšinin olevan entinen agentti.

Ahmetšin itse kiistää väitteet yhteyksistään tiedustelupalveluihin. Virallisesti hän on lobbaaja. Lisäksi Ahmetšin johtaa Yhdysvalloissa toimivaa Kansainvälistä euraasialaista instituuttia, joka on Radio Svobodan mukaan yhden miehen ajatushautomo.

Myös Ahmetšin on lobannut Magnitski-lakia vastaan. Hän muun muassa osallistui Veselnitskajan vanavedessä Magnitski-elokuvan näytöksen järjestämiseen.

Yhdysvaltain senaatin julkisten tilastojen mukaan Ahmetšin työskenteli lobbaajana vuonna 2016 ainoastaan yhdelle järjestölle.

Tämä on Natalia Veselnitskajaankin liittyvä The Human rights accountability global initiative foundation (HRAGI), joka kertoo pyrkivänsä aloittamaan uudestaan venäläislasten adoptiot.

Järjestö sijaitsee Washingtonissa, sattumoisin samassa rakennuksessa kuin asianajoyritys Baker Hostetler, joka sattumoisin on puolustanut Prevezonia Magnitski-lakiin liittyvän kiistan käänteissä.

Artikkelia muutettu klo 22.41: Rinat Ahmetšinia syytti hakkeroinnin järjestämisestä Washington DC:n tuomioistuin.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and